Jere Räisänen Taitaja2024-tapahtuman suojelijaksi 24.8.2023 Savon ammattiopiston kasvatti Jere Räisänen on lupautunut suojelijaksi tulevalle Taitaja2024-tapahtumalle. Jere Räisänen valmistui vuonna 2002 Savon ammattiopiston Varkauden kampukselta, ja on loistava esimerkki siitä, miten ammatillinen koulutus voi avata ovia menestyksekkäälle urapolulle. Hän edusti koulua vuonna 2002 Taitaja-kilpailussa, ja koko ammattikoulun ajan hänen intohimonsa sähköasentajan ammattia kohtaan oli selkeä ja vahva. ”Taitaja-kilpailu oli minulle tärkeä etappi, ja Savon ammattiopisto antoi minulle vankan pohjan tulevalle uralleni. Sähköasentajan työ on aina ollut minulle se selkeä toiveammatti, ja olen tuntenut olevani oikealla alalla”, kertoo Jere. Jere Räisäsen menestystarinaa on inspiroivaa kuulla, ja olemmekin erittäin innoissamme siitä, että hän on suostunut jakamaan kokemuksiaan ja tarinaansa suojelijana Taitaja2024-tapahtumassa. Jeren omistautuminen alalle ja menestyksellinen ura toimivat erinomaisena innoittajana kaikille tapahtumaan osallistuville nuorille taitajille. Vaikka jatko-opinnot ammattiin valmistumisen yhteydessä olivatkin poissuljettu vaihtoehto, ovat opinnot myöhemmin maistuneet siitäkin edestä ja osaamista on päivitetty vastaamaan 600 hengen organisaation johtamista vastaavaksi. Tuleva Taitaja2024-tapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus juhlia ammatillista osaamista ja sen merkitystä yhteiskunnassa. Jere Räisänen tuo mukanaan oman tarinansa, joka todistaa, kuinka vahva ammatillinen osaaminen voi avata ovia monille mahdollisuuksille. Taitaja2024-tapahtuma järjestetään Kuopiossa 20.-23.5.2024. Taitaja on vuosittain järjestettävä ammattitaidon suomenmestaruuskilpailu, joka toimii ammatillisen koulutuksen näyteikkunana. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka luovuttaa järjestämisoikeuden vuosittain jollekin ammatilliselle koulutuksen järjestäjälle Taitaja2024-tapahtuman suojelija tuo esille omaa urapolkuaan ja osallistuu keskusteluun. Suojelijan nimen saattaakin bongata useasta yhteydestä ennen kevään suurtapahtumaa. Lisätietoja Taitaja2024-tapahtumasta löydät osoitteesta www.taitaja2024.fi. Elcoline Group on vuonna 2002 perustettu teollisuuden kunnossapito- ja asennusprojektiliiketoimintaan erikoistunut yritys, jonka asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset. Yritys työllistää noin 600 teollisuuden alan ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Jere Räisänen työskentelee tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana. Lue lisää (Elcoline.fi). Lisätietoja Makkonen Petteri kilpailujohtaja/Taitaja 2024 Taitaja2024 044 785 3376 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Makkonen Petteri kilpailujohtaja/Taitaja 2024 Taitaja2024 044 785 3376 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Stipendinlahjoittajat, on aika tukea opiskelijoita ja valmistuvia osaajia Jaamme vuosittain stipendejä Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion valmistuville opiskelijoill 17.5.2024
Ammattitaidon suomenmestaruuksista mitellään ensi viikolla – Taitaja2024-kisoissa Savon ammattiopistoa edustaa 22 opiskelijaa 16.5.2024
Varkauden lukion ylioppilaat 2024 - paljon onnea! Lämpimät onnittelumme Varkauden lukion kevään 2024 ylioppilaille! 14.5.2024