Lähiesimiestyön ammattitutkinto, 150 osp (Teams- toteutus)

lähiesihenkilötyön ammattitutkinto
Koulutus alkaa
Joustava aloitus
Tutkinto/Koulutus
Lähiesimiestyön ammattitutkinto
Hae oppisopimuksella
Koulutuksen kesto
1 - 1,5 vuotta
Henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan (HOKS).
Paikkakunta
Kuopio
Kohderyhmä

Päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa yrityksissä tai julkisissa organisaatioissa työskentelevät: esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan vastuuhenkilöt, lähiesimiehet, työryhmänsä vetäjät tai oman esimiehen kakkosena työskentelevät.

Toteutus

Opiskelu on monimuotoista, se sisältää opetusta sekä verkossa että työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Opetusta on verkonvälityksellä Teamsillä. Opetukseen liittyy aina oppimistehtäviä, jotka voivat olla ennakko- tai jälkitehtäviä. Oppimistehtävät nivotaan tutkinnon suorittajan omaan työhön ja organisaatioon käytännönläheisesti. Itsenäinen opiskelu ja opitun soveltaminen omissa työtehtävissä ovat merkittävä osa koulutusta ja oman osaamisesi kehittämistä.

Opetusta on yhteensä 10 – 12 päivää, riippuen valituista tutkinnon osista sekä aikaisemmin hankitusta osaamisesta. Opetus kestää yleensä 4 – 7 tuntia ja se koostuu luennoista, keskusteluista ja erilaisista yhteisöllisin menetelmin työskentelystä. Päivät voivat sisältää asiantuntijavieraiden esityksiä tai vierailuja toisissa organisaatioissa. Opetus on klo 8 – 16 välillä.

Koulutuksen tarve, sisältö, kesto ja muut henkilökohtaiset oppimisjärjestelyt määritellään opiskelijan lähtötason perusteella koulutuksen alkuvaiheessa. Osaaminen osoitetaan näyttöinä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti. Osaaminen osoitetaan ja arvioidaan pääsääntöisesti tutkinnon mukaisissa työtehtävissä työpaikalla, käytännön työtehtävissä.

Koulutuksessa sinulla on hieno mahdollisuus verkostoitua muiden ammattilaisten kanssa. Pääset vaihtamaan kokemuksia eri toimialoilla toimivien kesken, sekä saat vertaistukea ja sparrausta omaan työhösi.

Tutkinnon voi suorittaa myös ilman koulutusta, mikäli tutkinnon suorittajalla on riittävästi työkokemuksella tai muulla tavoin hankittua aiempaa, tutkinnon vaatimusten mukaista osaamista.

Tutustu myös 13.9.2024 alkavaan Lähiesimiestyön ammattitutkinto sosiaali- ja terveydenhoitoalan koulutukseen.

Lisätietoja koulutuksesta

Tutkintovastaava Satu Ahonen
puh. 044 785 4915

Suunnittelija Petri Lehtoranta
puh. 044 785 8613
etunimi.sukunimi@sakky.fi

Kustannukset
Oppisopimuskoulutus: maksuton
Opiskelijan maksama omaehtoinen koulutus: 250 €
Yrityksen maksama henkilöstökoulutus: 500 €
Koulutuspaikka
Savilahti, Kuopio
Opetusmuoto
Verkko-opetus
Tutkinnon muodostuminen ja tavoitteet

Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittanut voi toimia päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesimiehenä tai työryhmänsä vetäjänä. Lähiesimiestyön ammattitutkinto on alaan sitomaton tutkinto, eli soveltuu eri alojen esimiestaitojen kehittämiseen.

Lähiesimiestyön ammattitutkinto (150 osp) muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.

Pakollinen tutkinnon osa
• Lähiesimiehenä toimiminen (70 osp)
Valinnaiset tutkinnon osat, joista valitaan kaksi:
• Asiakassuhteiden hoito (40 osp)
• Toiminnan kannattavuus (40 osp)
• Henkilöstötyö (40 osp)
• Kehittämissuunnitelma (40 osp)
• Tutkinnon osa tai osia toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta 40 osp

Tutkinto tai sen osat suoritetaan näyttöinä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti. Osaaminen osoitetaan ja arvioidaan pääsääntöisesti tutkinnon mukaisissa työtehtävissä työpaikoilla.

Tutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä tai opiskelijoita työpaikkaan ja tehtäviin. Tutkinnon suorittaneella on hyvät viestinnälliset valmiudet ja hän osaa kehittää työryhmänsä toimintaa. Hänellä on perustaidot esimiestyöstä. Valinnaisesta tutkinnon osasta riippuen tutkinnon suorittajalla on erityistä osaamista asiakkuuksien vahvistamiseksi, toiminnan kannattavuuden parantamiseksi tai henkilöstötyön kehittämiseksi omassa työryhmässään. Tutkinnon suorittanut on voinut hankkia valmiuksia myös jonkin työhönsä liittyvän kehittämishankkeen suunnittelussa.

Oppisopimuskoulutus

Voit opiskella ja suorittaa tutkinnon myös oppisopimuksella.

Jos olet kiinnostunut oppisopimuskoulutuksesta, niin voit olla yhteydessä työelämäkoordinaattoriin:
Jaana Kukkonen, puh. 044 785 3064
tai täytä sähköinen hakulomake: [Haku oppisopimuskoulutukseen

Ohje oppisopimuslomakkeen täyttämiseen

Hakemismenettely

Koulutukseen on jatkuva haku.

Omaehtoisessa koulutuksessa opiskelijavalinnat tehdään pääasiassa sähköisen hakemuksen ja ohjauskeskustelun perusteella. Ohjauskeskustelussa arvioidaan mm. hakijan soveltuvuutta ko. tutkintoon, koulutustarvetta sekä motivaatiota ja muita valmiuksia tutkinnon/koulutuksen suorittamiseen. Tutkintoon valittavalla tulee olla ko. tutkintoon soveltuva työpaikka tai suunnitelma työpaikan löytämiseksi. Päätöksen opiskelijavalinnasta tekevät yhdessä opettaja ja koulutuspäällikkö.
Kielitaitovaatimus B2. Tarvittaessa ohjaamme hakijan kielikokeeseen.

Opintojen rahoitus

Päätoimisesti opiskeleva voi hakea Kelan opintoetuuksia. Työttömyysetuutta saava voi selvittää TE-toimistosta mahdollisuutta opiskella työttömyysetuudella tuettuna.

Tutkinnon perusteet (OPH)
Huomioitavaa

Savon ammattiopisto pidättää oikeuden koulutuksen tietojen muuttamiseen.

Kielitaitovaatimus
Haku päättyy
Jatkuva haku
Hae oppisopimuksella