Aktiivinen Sakky aktivoi vuosijuhlassa

20.9.2019 -

Olipa hieno hetki maanantaina 16.9.2019 klo 10.45, kun Lumialan Lotan kanssa Aktiivisen Sakkyn trailerin musiikin siivittämänä liikuimme Kuopion kaupunginteatterin lavalle. Meitä jännitti ja samalla olimme kovin innoissamme mahdollisuudesta aktivoida teatterin penkeissä istunutta lähes 700 hengen sakkylaisten joukkoa. Tarkoituksenamme oli paitsi tauottaa istumista, myös antaa kokemus aktivoivan hetken voimasta, jotta opettajat ja henkilöstö voisivat jatkossa vieläkin aktiivisemmin tauottaa opetusta ja työtä sekä liikkua yhdessä arjessa pienillä teoilla.

Kun Lotta kysyi yleisöltä: eikös tässä ole jo istuttu?, niin yleisössä normaalisti paljon päivän aikana liikkeessä olevat ihmiset nyökyttelivät olevansa samaa mieltä. Ihan perinteinen taukojumppa ei ollut kyseessä, vaan liikettä saatiin aikaan Aktiivisen Sakkyn teemoja pohtimalla: "Nouse ylös, jos olet joskus kuullut Aktiivisesta Sakkysta",  "tuuleta ja heitä kaverin kanssa yläfemmat, jos liikkuva opiskelu-toiminta ja Aktiivinen Sakky ovat mielestäsi hyviä juttuja", "jos haluat tutkailla asiaa, niin ota tutkijan lasit silmille tai katsele kaukoputkella", "jos olet vakaasti sitä mieltä, että seisot tämän takana, ota sumokyykkyasento tai liian tiukan vaatetuksen ollessa päällä seiso kuin toteemipaalu".

Olipa ihanaa nähdä, että tuo pieni tuokio toi hymyt huulille ja sai porukan liikkeelle! Lopuksi pyysimme aloja jo pohtimaan, mitä Aktiivinen Sakky voisi tarkoittaa heidän alallaan ja lupasimme seuraavaksi jalkautua aloille avuksi.

Kurkatkaapas opettajat koulutuskalenteria, siellä on nyt Aktiivisen Sakkyn tarjoamaa koulutusta luvassa henkilöstölle!

-Annika-

 

 

Samalta kirjoittajalta