Hiuksenhienoa yhteistyötä

Savon ammattiopiston opettaja Marjo Paasisalon ja maahanmuuttajakoulutusten monipuolisen asiantuntijan Kirsi- Maria Niemisen visiot kantavat. Lähes pari vuotta sitten aloitettu työ maahanmuuttajien aiemman osaamisen kartoittamiseen on opettanut ja antanut ihan uudenlaista sisältöä työhön. - Opiskelijat ovat pystyneet opettamaan meille taitoja, jollaisia emme ole aiemmin nähneet, Marjo iloitsee.

Myös yrityksiin on kantautunut tieto Suomessa harvinaisesta osaamisesta ja Peeässä yhteistyökumppanina on tarjonnut mahdollisuuksia työpaikalla oppimiseen ja myös tarttunut mahdollisuuteen oppia opiskelijoilta taitoja, joille Suomessa tulevaisuudessa voisi olla kysyntää. - Tilanne on molemminpuolin hyödyllinen, opiskelijat suorittivat samalla asiakaspalvelun näyttöjä, vahvistavat kielitaitoaan ja yritykset saavat oppia, Kirsi-Maria ja Marjo kertovat.

Tammikuussa järjestetyssä parta bootcampissa opiskelijat kertoivat niksejään ja näyttivät parrankäsittelyn tekniikoita parturi-kampaamo Rastin ammattilaisille, jotka halusivat treenata parturin taitojaan. Kaikki osallistujat pääsivät työskentelemään kokeneiden ammattiparturien henkilökohtaisessa ohjauksessa. Hienointa yhteistyön antia tässäkin tilaisuudessa oli ideoita tuottava yhteinen keskustelu ja kokemusten vaihtaminen. Myös uusia yhteistyösuunnitelmia syntyi tulevaisuuden varalle. Oikeaa win-win-win kumppanuutta, jossa kaikki saavat sitä mitä tarvitsevat aidon toiminnan ohessa.

Innostuitko ja haluatko lisätietoja? Ota rohkeasti yhteyttä:
 

Samalta kirjoittajalta

Hiuksenhienoa yhteistyötä

Savon ammattiopiston opettaja Marjo Paasisalon ja maahanmuuttajakoulutusten monipuolisen asiantuntijan Kirsi- Maria Niemisen visiot kantavat.

13.2.2019

Tuoreimmat