Kiitos kaikesta HyvinRobo :)

3.6.2020 -

HyvinRobo hanke saatiin tänään päätökseen yhteisen aamukahvin merkeissä. Toki hankepäälliköllä työt jatkuvat muun muassa hankkeen raportoinnin myötä J Kirjanen on lähtenyt painoon ja viimeistään syksyllä saamme sen hyppysiimme.  Joka tapauksessa hankematkani on ollut antoisa, kokemuksia tuova ja paljon uusia asioita opettava! Kun teimme hankkeen kirjasta, johon kirjasimme hankkeen aikana toteutetut tapahtumat yms, mieleen muistui monia hienoja hetkiä. Oheisesta linkistä pääset lukemaan hankkeen loppukirjasen jo sähköisenä versiona:  https://issuu.com/savonia/docs/hyvinrobo-nettikirja

Hanketyö on opettanut minulle sen, että suunnitelmat ja tavoitteet tekemiselle tulee olla kirkkaina ja kirjattuna selkeästi. Myös sitoutuminen hankkeen etenemiseen ja esimerkiksi osallistuminen yhteisiin palavereihin on tärkeää. Rikkautta oli työskennellä osaavien ja innovatiivisten ihmisten kanssa ja oli huippua tehdä tiivistä yhteistyötä Weltech-hankkeen kanssa. Yhteistyössä saimme luotua Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä verkkokurssin, joka jatkaa Sakkyllä näiden hankkeiden elämää J

Robotiikan maailma on ihmeellistä ja vielä niiiiiiin lapsenkengissä sosiaali- ja terveysalalla niin Suomessa kuin muualla maailmallakin. Mahdollisuuksia on moneen kunhan teknologia vielä jatkaa kehitystään. Hyvinä esimerkkeinä ja käytännössä hyviksi havaittuja ja jo toimivia robotteja on ainakin Robottilusikka, joka tasapainottaa käden vapinaa ja mahdollistaa itsenäisen ruokailun esimerkiksi Parkinson kuntoutujille. Robokissa tuo varmasti iloa monen elämään vauvasta vaariin. Lisäksi läsnäolo robotit ovat tänä päivänä kova sana. Niillä mahdollistetaan monenlainen etäyhteys esimerkiksi osallisuuden ja sosiaalisuuden saralla.

Kiitos kaikille mukana olleille, jotka mahdollistitte ja teitte kanssani tämän matkan <3

Samalta kirjoittajalta