Kohti uusia oppimisympäristöjä

26.9.2016 -

Savon koulutuskuntayhtymä uudistaa kaikkien kampustensa oppimisympäristöt lähivuosina. Tavoitteena on toteuttaa jokaiselle kampukselle moderni, avoin oppimisympäristö, joka tukee ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmien keskeisiä tavoitteita, osaamisperusteisuutta ja työelämälähtöisyyttä. Uudenlaisissa oppimisympäristöissä mahdollistuu uuden teknologian , kuten digitalisaation ja simulaatiotekniikan hyödyntäminen. Oppimisympäristöjen on oltava luovia oppimisen näkökulmasta ja innostettava hyviin oppimistuloksiin kaikkia opiskelijoita, niin nuoria kuin aikuisia. Samalla ne tukevat oppilaitoksen henkilöstön työtä ammatillisen koulutuksen kehittämisessä. Moderni oppimisympäristö on parhaimmillaan myös oivallinen kohtauspaikka eri tahoilta ja ammattiryhmistä tulevien ihmisten kohtaamiseen ja näin omalta osaltaan vauhdittaa uusien ajatusten eteenpäin viemistä oppimisen ja opetuksen toteutuksessa, esim. työpaikoilla tapahtuvan oppimisen tukena.

Kampusten rakentamisessa ensimmäisenä näkyväksi konkretisoituu Toivalan kampuksen uusi päärakennus, jonka harjannostajaisia vietetään perjantaina 30.9.2016.  Kohteen rakennustyöt ovat edenneet hyvinkin aikataulussa ja kohde valmistuu rakennusteknisiltä osiltaan kevään 2017 aikana. Tavoitteena on, että lukuvuoden päättäjäisiä päästään Toivalan kampuksella juhlistamaan uudessa rakennuksessa toukokuun lopulla 2017. Rakennustyöt jatkuvat piha- ja ulkotöiden osalta vuoden 2017 loppupuolelle.

Päärakennukseen valmistuu oppimistiloja, keittiö- ja lounasravintolatilat sekä liikuntatila. Yhdessä ne muodostavat monitoimitilan, joka kokonaisuutena mahdollistaa monenlaisten oppimistapahtumien toteutuksen. Uudessa päärakennuksessa mahdollistuvat toiminnot tukevat kampukselle jo aiemmin rakennetuissa oppimisympäristöissä tapahtuvaa toimintaa.

Toivalan harjannostajaisista, sen kampusrakentamisen etenemisestä sekä muidenkin kampusten suunnittelun vaiheista kirjoittelen jatkossa näissä lyhyissä blogeissa.

Samalta kirjoittajalta

Tuoreimmat