Otsikkokuva

01.11.2018
Yleinen

Maaliskuu 2019

Maaliskuu 2019

Maaliskuussa työstimme paljon koulutusmateriaalia yhdessä asioita miettien, mutta myös omilla tahoillamme. Luimme tutkimusartikkeleita, joita Savonia amk:n opiskelija meille auliisti etsi. Aikaa menee niidenkin lukemiseen yllättävän paljon, varsinkin kun kieli kaikissa tutkimuksissa on englanniksi J

Pidimme Savonia amk:lla Kick off-tilaisuuden, jonka tarkoituksena oli markkinoida tulevan kesän verkkokurssia Hyvinvointiteknologiaan liittyen. Tilaisuus oli pettymys, sillä paikalla kävi vain kourallinen väkeä. Olimme kuitenkin vieneet tilaan paljon laitteistoa yms. Mutta hyvä oppimiskokemus oli tuokin. Jotta opiskelijat saadaan tietoiseksi asioista/heitä tulemaan tilaisuuksiin, on ajat laitettava heidän lukujärjestyksiinsä.

Edellisellä viikolla aloitimme Roboviikot, jonka tarkoituksena on kartoittaa lisääkö robotit osallisuutta kouluympäristössä. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla kävimme kyselemässä palautetta ko. viikosta Telmalaisilta. Palaute oli kerrassaan positiivista. Opiskelijat olivat tykänneet ja he antoivat paljon hyviä vinkkejä miten robotteja voisi hyödyntää oppilaitosympäristössä. Esimerkiksi Mototiles liikuntalaatat olisivat hyvä lisä välituntien viettoon. Ohjaajat olivat huomanneet, että osallisuus lisääntyi luokassa, kun robotit olivat vierailulla. Opiskelijoiden olemuskin muuttui J Heidän mielestään esimerkiksi robotti-kissamme, Hyrri, voisi olla jatkuvasti luokassa, jolloin sitä voisi silitellä ja osoittaa hellyyttä. Se myös rauhoittaisi kehräyksellään, jos pulpetissa istuminen tai keskittyminen olisi haastavaa.

Robo Viikko jatkui Valteri koululla Männistössä. Oli taas huippua huomata miten innolla ja mielenkiinnolla nuoret ja myös opettajat/ohjaajat ottivat meidät robottien kanssa vastaan. Runko viikolle pysyi samana kuin Telmassa: maanantaina meillä oli mukana Alpha, Nao ja kissa. Käynnin tavoitteena oli tutustuminen. Tiistaina otimme mukaan myös Pepper-robotin. Oli harmi, että robotti ei toiminut odotetulla tavalla. Sen ohjelmointi oli kesken, eikä mukana ollut kännykkä saanut robotin laitteeseen yhteyttä. Kerta opetti kärsivällisyyttä niin meille kuin oppilaillekin J Keskiviikkona uutena laitteena esittelimme Mototiles liikuntalaatat, Alexan, anatomian opiskeluun soveltuvan virtuaali t-paidan sekä kirjat, joista ilmestyy virtuaalisesti esim. liskoja. Torstaina mukanamme oli edellisten lisäksi myös vr-lasit ja robopallot. Laitteistoa on sopivasti mukana koko viikoksi ja oppilaiden mielenkiinto säilyy asiaan koko ajan. Olemme myös huomanneet, että 45 minuuttia on sopiva aika robotti tuokiolle.

Maaliskuussa saimme kokeilla ruokailu robottia, joka vaikuttaa varsin toimivalle. Se on tarkoitettu henkilöille, joka ei kykene itsenäiseen ruokailuun vaan tarvitsee esim. hoitajan avukseen. Robotin avulla ruokailu onnistuu omatoimisesti. Hyvä laite hankittavaksi J Ohessa linkki ko. ruokailurobottiin: https://algoltrehab.fi/apuvalineet/pienapuvalineet/ruokailurobotti/

Kävimme pitämässä lähihoitajaopiskelijoille koulutusta hyvinvointiteknologiasta. Aihe herättää jokaisella kerralla hyvää keskustelua esimerkiksi eettisyydestä. Koulutustilaisuudet ovat onnistuneet hyvin ja toivon mukaan tietämys hyvinvointiteknologiasta ja robotiikasta ja sen tuomista mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalalle lisääntyy myös näiden tilaisuuksien myötä.