Otsikkokuva

Käyttäjän Markkinointi bloggaa kuva
23.08.2019
Yleinen

Markkinoinnin ja viestinnän tekijöiden terveiset!

 

Eilen. Tänään. Huomenna.
Eilistä ei muuteta, tänään tehdään parhaamme ja huomenna vielä paremmin!

Olen saanut tällä viikolla olla järjestämässä mediatilaisuutta, päivittänyt nettisivuja ja tiedotteita.
Niin ja some, sinne arkea, arkea ja arkea!

Monenmoista hankeviestintää on tehty Valtekin, Uraohjauksen, Aktiivisen Sakkyn sekä Ympäristöosaamisesta alueellinen menestystekijä sekä muiden hankkeiden kanssa. Osittain näkyvät jo arjessa ja tulevat lähiviikkoina näkymään.
On ilo huomata miten sitoutunutta ja asiantuntevaa väkeä meidän toimintaa kehittää. Syksylle on tulossa myös monta hienoa tapahtumaa ja niidenkin suunnittelussa saan olla mukana.

”Uskomukset vaikuttavat ajatuksiin, ajatukset sanoihin ja sanat tekoihin. Usein toistettuna teoista tulee toimintatapoja. Ja tarpeeksi usein toistettuna ne muodostuvat arvovalinnoiksi.” 
Työ tuntuu, jos mahdollista, entistä rakkaammalle ja tärkeämmälle. 

 

 

Ihana Niko, joukkueessani 2018 Taitajissa kilpaillut nuori mies sijoittui  World Skills Kazan -kilpailussa 15. parhaan joukkoon koko maailmassa. Myös kakkua siis on tälle viikolle nautittu! Ihan jokainen viestijä ei näitä hetkiä pääsekään jakamaan. 

Tuleviin ammattitaitokilpailuihin liittyen arkeani rytmittää semifinaalien järjestelyissä apuna oleminen ja ilmoittautumisten vastaanotto omien opiskelijoiden osalta. 

Kohtaamiset käytävillä opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa ovat ihanaa arkea. Välillä päädytään seuraamaan mopon siirtoa portaita pitkin (tiimityö ja yhdessä tekeminen on tärkeää) tai keskustelemaan ihan vaan lähestyvästä lomasta ja siitä miten se liian nopeaa on ohi! Tai vaikkapa miten opiskelijat kokevat mukana olonsa jossakin tapahtumassa. 

 

Tervetuloa seuraamaan markkinoinnin arkea kulisseihin. 
Tykkää ja seuraa meitä somessa, kanavat löydät täältä www.sakky.fi/kuntayhtyma/sosiaalinen-media

 

 

Terveellistä, turvallista, rentoa, iloista, mukavaa ja ihan just sun näköistä lomaa toivotellen, Heli

Laitinen Heli

Laitinen Heli
markkinointisihteeri, Taitaja -kilpailukoordinaattori
+358447858747