Marras-ja Joulukuu

18.12.2018 -

Marraskuu ja Joulukuu

Marraskuun aikana kiersimme vielä yhteistyökumppaneidemme luona esittelemässä Nao ja Alpha robottejamme. Samalle keräsimme arvokasta tietoa asiakkailta ja hoitotyöntekijöiltä: mitä he ajattelevat roboteista ja miten ne toisivat iloa ja apua heidän arkeensa. Vierailukäynneiltä on saanut selkeästi sen käsityksen, että ikääntyneet kuntoutujat innostuvat ehkä hetkellisesti robottien pitämään jumppaan tai viriketuokioon. Hoitohenkilökunta tarvitsee lisää tietoa missä kaikkialla robotteja voisi heidän työssään käyttää. Virike robotit alkavat olla jo ns. nähtyjä. Savaksen yksiköissä roboteille voisi olla enemmänkin käyttöä esimerkiksi toiminnanohjaukseen. Olemmekin selvitelleet hankkeessa mitä muita robotteja olisi olemassa ja miten ne auttaisivat hoivatyössä. Monenlaisia robotteja on jo kehitelty, mutta hoitotyöhön niitä ei olla vielä saatu, sillä ce-merkinnät niistä vielä puuttuvat. Tästä ce-merkinnästä ja vaikeasta saatavuudesta kerrottiin kahdessa seminaarissa, joita olimme marraskuun aikana kuuntelemassa kysillä. Monenlaisia innovatiivisia tuotteita kehitellään, testataan ja niiden vaikuttavuutta yritetään tuoda esille. Pitkä prosessi siis on, jotta uuden tuotteen saa Lääkinnälliseksi laitteeksi rekisteröityä.

HyvinRobo- ja Welteck –hankkeissa rakennamme koulutuspaketin, joka on suunnattu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille sekä hoivatyöntekijöille. Tätä kokonaisuuta työstimme marraskuun aikana. Kiireinen tuntuu loppu vuosi olevan vähän jokaisella, joten yhteisen ajan löytyminen koulutuspakettien työstämiseen oli hankalaa. Meidän tarkoituksena oli, että saisimme jo ensimmäisen version koulutuspaketista loppu vuoteen mennessä valmiiksi, mutta aikataulua oli pakko siirtää eteenpäin. Jospa tammikuun koittaessa muut opettajan työt väheneisivät sen verran, jotta aikaa hankkeelle olisi enemmän.

HyvinRobo hankkeen hankinnan, Pepper robotin kanssa työskentely tuntuu mukavalta. Välillä havaitsee itsekin kuinka tämän robotin kanssa keskustelussa tuleekaan käytettyä ilmeitä ja eleitä samalla tavalla kuin esim. lasten kanssa keskustellessa J Kiersimme eri yksiköitä ( Savonia, Sakky, Kys, Itä-Suomen yliopisto) Pepperin kanssa ja esittelimme sen toimintaa. Samalla taas keräsimme ajatuksia ja näkemyksiä mitä kaikkea ko. robotille voisi ohjelmoida.

Joulukuussa pääsimme aamuvuoron ajaksi Kuopion kaupungin lähihoitajan mukaan seuraamaan lähihoitajan työtä kotihoidossa. Samalla kartoitimme hyvinvointiteknologian ja robotiikan laitteistoja ja ”bongailimme” tilanteita , joissa ko. laitteista voisi olla apua. Lähihoitajat avaavat suurimman osan asukkaiden ovista kännykällään sähkölukon avulla, lisäksi he kirjaavat koko ajan kännykkään työaikaansa ja asiakkaan kuulumiset. Alkuun tuntui, että aika iso osa ajasta menee tuon kännykän kanssa olemiseen, mutta loppujen lopuksi se helpottaa hoitajan työtä paljonkin. Päivän asiat saa suoraan kirjattua muistiin, eikä tarvitse ensin kirjoittaa asioita paperille ja sitten vielä työpäivän päätteeksi koneelle. Samoin asukkaan luona vietetty aika tulee näkyväksi, sillä oven avauksista ja sulkemisista jää ”merkintä”. Eikä sukkaatkaan laitteita kummaksuneet, vaan hoitajan kirjatessa asioita koneelle he söivät tai tekivät muita toimintakykyä ylläpitäviä asioita. Oli muuten hienoa huomata, että monelle asukkaalle päiväohjelmaan oli kirjattu myös jumppatuokoi, jota hoitajat yhdessä asukkaan kanssa toteuttivat. Yksisäisyys/aktiviteetin vähäisyys oli mielestäni iso asia, johon teknologialla voitaisiin puuttua. Voi kun jokaiselle yksinäiselle asukkaalle saataisiin jonkinlainen laite, jossa he voisivat esim. seurata päiväkeskuksen toimintaa ja osallistua samalla toimintakykynsä mukaan tuokioihin….

Joulukuussa sain olla mukana Sakkyn  Hanke-sparrauksessa. Paljon olisi hankerahaa jaossa, kun vaan hyviä hankesuunnitelmia saataisiin kirjoitettua. Oppilaitoksemme voisi hyvinkin tarjota panostaa mm. nivelvaiheeseen, jossa tuetaan opiskelijoiden siirtymistä perusopinnoista ammatilliseen koulutukseen ja ammatillisestä koulutuksesta siirtymistä amk-opintoihin. Tästä onkin tulossa artikkeli Ammattikasvatuksen digilehteen nro 5, jossa on yksi esimerkki Sakkyn ja Savonian yhteistyöstä J

Ensi vuodelle on suunnitteilla kaksi isoa Hyvinvointiteknologian tapahtumaa, joita myös suunnittelemme ja kartoitamme mm. tilaisuuden esiintyjiä. 7.2.19 on Savonia amk:lla Hyvinvointiteknologian seminaari ja keväällä, 2-3-4-19 Kuopiossa eHealth tapahtuma. eHealth tapahtumaan kirjoitimme abstraktin hanketyöstämme ja kuinka robotit on vastaanotettu hoiva-alalla.

Paljon on kertynyt tietoa roboteista ja paljon on tullut uusia linkkejä esim. twitterin kautta, joissa kerrotaan robottien käytöstä yms. Alkaa olla jo tietotulva ko. asioista ja hankaluuksia löytää aikaa, jota kaikkeen ehtii syvemmin tutustua…

Samalta kirjoittajalta