Otsikkokuva

26.05.2020
Yleinen

Sakkyssä kysyttiin opiskelijoiden kokemuksia etäopiskelusta

Sakkyssä toteutettiin tänä poikkeustilan keväänä 2020 opiskelijakysely, jonka avulla saatiin arvokasta tietoa opiskelijoiden kokemuksista etäopiskeluun ja etäopetukseen siirtymistä. Kyselyyn vastasi 848 opiskelijaa. Vastanneet olivat kaiken kaikkiaan suhteellisen tyytyväisiä etäopiskelun ja etäopiskelun toteutumiseen. Asteikolla 1-10 etäopiskeluun siirtyminen Sakkyssä onnistui opiskelijoiden mielestä hyvin (keskiarvo 7,38).

Avoimissa vastauksissa saimme todella hyviä opiskelijan etäopiskelua kuvaavia kommentteja ja kehittämisehdotuksia, kiitos niistä!

Esille tuli hyvin se, että kokemukset ovat - monenlaisia. Osalla etäopiskelu on ollut mieleisempää kuin lähiopiskelu ja opettajan yhteydenpitoon ja ohjaukseen oltiin tosi tyytyväisiä. Osalla taas kokemukset olivat olleet stressaavia, kun tehtäviä on ollut paljon ja niitä on pitänyt etsiäkin eri oppimisalustoilta, aikakaan ei aina ole riittänyt ja opettajan ohjaustakin olisi kaivattu enemmän. Käden taitoja ja koneiden käyttöä on ollut mahdoton oppia kotona, vaikka esim. tutkintoon kuuluvaa leipomista pystyi harjoittelemaan kotona. Sekin tuotiin esille, että kouluun olisi jo kiva tulla, opettajia ja kavereita jo kaivataan.

Sakky oli onnistunut tiedottamissa opiskelun muuttumisesta etäopiskeluksi hyvin (keskiarvo 3,9 asteikolla 1-5), tätä tuotiin esille myös kyselyn avoimissa kommenteissa. Kaiken kaikkiaan 62 % opiskelijoista oli sitä mieltä, että etäopiskelu sujui hyvin (keskiarvo 3,6). Niiden opiskelijoiden osalta, jotka poikkeustilan aikana olivat työelämässä oppimassa, oli työelämässä oppimisen ohjaus (ka 3,73) sekä osaamisen näyttäminen (ka 3,8) poikkeusoloissa onnistuivat hyvin. Osalla opiskelijoista työelämässä oppiminen oli keskeytynyt ja huolta kannettiin opiskelujen etenemisestä sekä myös valmistumisesta.

Kehitettävää meillä on niin määrällisten tulosten kuin avoimien kommenttien pohjalta erityisesti tehtävien selkeydessä ja määrässä sekä opiskelumotivaation tukemisessa etäopiskelun aikana.

”Tehtävät on tullut tehtyä ja uuttakin opittua”, kommentoi yksi opiskelija. Useampi opiskelija toivoi, että etäopiskelua hyödynnetään jatkossakin. Ja niin me Sakkyssä teemme!

Tintti Nerdrum, laatukoordinaattori