Taitaja2018 lähenee- uuden joukkueenjohtajan terveiset

Savon ammattiopistolla on vankka tausta ammattitaitokilpailuihin osallistumisessa. Joukkueitamme on aina johdettu taidolla ja ennen kaikkea suurella sydämellä.

Seuraavat Taitaja-kilpailut on omalta osaltani kolmannet. Jokaisella kerralla olen ollut vähän eri roolissa ja tällä kertaa olen astunut suuriin saappaisiin yhtenä joukkueenjohtajana. Roolistani tunnen suurta ylpeyttä ja onneksi tukena ovat kokeneet joukkueenjohtajat Panu ja Ilkka.

Taitajatoiminta ja ylipäätään kilpaileminen herättää aina tunteita. Minuun heti alusta alkaen on suurimman vaikutuksen tehneet suurta ammattiylpeyttä tuntevat nuoret sekä heidän innostuneet valmentajat, unohtamatta sitä joukkueen hämmästyttävän nopeasti syntyvää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Maaliskuussa minulla oli kunnia päästä kuulemaan Taitaja-konkariamme Ville-Pekka Virtasta ja hänen kokemuksiaan kilpailemisesta, sen merkityksestä ja tarpeellisuudesta.
Ville kertoi oman tarinansa menneen rikki, kun yksi koulumme silloinen opettaja alkoi häntä valmentaa Taitajiin. Se, että joku uskoi, johti Villen osallistumaan jopa 14 eri ammattitaitokilpailuun ja lopulta perustamaan oman yrityksen. Minä oivalsin tästä tarinasta, että jokaisen meidän tarina kolhuineen ja kuhmuineen on ehjä, korjaajia ei tarvita. Ehdottomasti haluan olla mukana rikkomassa tulevien Taitajien tarinoita, uskomalla ja kannustamalla, että ihan jokainen voi osallistua.

Hyvä opiskelija, työkaveri, yhteistyökumppani, ystävä: toivon Sinun seuraavan Taitaja2018- matkaamme.
Pysythän kuulolla :) 

Taitajaterveisin, Heli
Ps. Kuvassa on osa Villen puhetta, jonka hän oli suunnitellut piirtämällä.

Savon ammattiopistoa Taitaja2018-kilpailussa edustaa 23 kilpailijaa, yhteensä 15 eri alalta.

Taitaja2018-kisat järjestetään 14.–17.5.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tulevaisuuden huippuosaajat ja ammattilaiset kilpailevat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla yli neljänsadan kilpailijan voimin. Lue lisää Savon ammattiopiston joukkueesta TÄÄLTÄ

Samalta kirjoittajalta

Kuperkeikkojen kevät

Taitaja 2020-blogissa kirjoitettiin kummallisen kevään käänteistä sanoilla, "kun tulevaisuus tekee kuperkeikan". Taitaja2020 jää välistä, seuraavat

20.4.2020

Matkalla Kazaniin

Ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills järjestetään Kazanissa Venäjällä 22.–27.8.2019.

9.6.2019

Tuoreimmat