Savon koulutuskuntayhtymä menestyi valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen arvioinnissa 10.11.2016 Savon koulutuskuntayhtymä sijoittui seitsemänneksi Opetushallituksen tekemässä valtakunnallisessa ammatillisen peruskoulutuksen tuloksellisuusarvioinnissa. Arvioinnissa oli mukana kaiken kaikkiaan 47 suurta ja monialaista koulutuksen järjestäjää. Savon koulutuskuntayhtymä sijoittui korkeimmalle koko Itä-Suomen alueella. Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta mitattiin opiskelijoiden työllistymisellä ja jatko-opintoihin siirtymisellä, koulutuksen suorituksella määräajassa, opintojen keskeytymisprosentilla sekä opetushenkilöstön pätevyydellä ja henkilöstön kehittämisen panostuksilla. Arvioinnin pohjalta maksettavan tuloksellisuusrahoituksen tavoitteena on tukea koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden parantamista sekä kannustaa koulutuksen järjestäjiä pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen kehittämistyöhön. Kuntayhtymän johtaja Heikki Helve on tyytyväinen menestykseen tuloksellisuusvertailussa ja toteaa, että kuntayhtymä on valmistautunut hyvin tuleviin ammatillisen koulutuksen uudistuksiin ja rahoitusmallin muutoksiin. Helve toteaa lisäksi, että kuntayhtymän toimintaa uudistaen ja mahdollisuuksia hyödyntäen hyvät tulokset ovat mahdollisia jatkossakin muuttavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Lisätietoja: Heikki Helve, kuntayhtymän johtaja, Savon koulutuskuntayhtymä puh. 044 785 3050 Tulokselliuusvertailu ja tuloksellisuusindeksi Aikuiset Kuntayhtymä Lukio Nuoret Oppisopimus Yleinen Yritys
Taitaja2024-kisat avattiin komeasti – Yleisön eteen asteli yli 50 ylpeästi ammattilaista kisajoukkuetta 20.5.2024
Stipendinlahjoittajat, on aika tukea opiskelijoita ja valmistuvia osaajia Jaamme vuosittain stipendejä Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion valmistuville opiskelijoill 17.5.2024
Ammattitaidon suomenmestaruuksista mitellään ensi viikolla – Taitaja2024-kisoissa Savon ammattiopistoa edustaa 22 opiskelijaa 16.5.2024