Kansainvälisyystoiminta

Työssäoppimaan ulkomaille?

Kansainvälisyys on osa ammatillista osaamista. Päätavoitteenamme on, että osaat toimia monikulttuurisessa ja kansainvälisessä työympäristössä. 

Meillä on yhteistyökumppaneita lähes kaikissa Euroopan maissa ja myös Kiinassa ja Intiassa. Kansainvälisyysosaamista voit hankkia myös koulussa esimerkiksi suorittamalla kansainvälisyyspolkuopintoja tai toimimalla meille tulevien kansainvälisyysopiskelijoiden tutorina.

Lisää tietoa kansainvälisyysasioista saat kansainvälisyyskoordinaattoreilta, oman alasi yhteysopettajalta tai ryhmänohjaajaltasi. 

Lisätietoja tutor-toiminnasta antaa opiskelijatoiminnan koordinaattori.