Koronatiedote 17.3. klo 17.50: Sakkyn toimintaohjeet ajalle 18.3.–13.4.2020

17.3.2020

Suomi on tällä hetkellä poikkeusoloissa koronaviruksen vuoksi. Suomen hallitus kertoi maanantaina 16.3. linjauksistaan, joiden tarkoituksena on suojella kansalaisia ja samalla turvata yhteiskunnan ja talouselämän toimintakyky. Esitetyt toimenpiteet ovat voimassa 18.3.–13.4.2020.

Valtioneuvoston päätökset perustuvat valmiuslakiin, tartuntatautilakiin sekä muuhun lainsäädäntöön.

Savon koulutuskuntayhtymän osalta linjaukset tarkoittavat ammatillisten oppilaitosten lähiopetuksen keskeyttämistä ja Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion tilojen sulkemista. Varkauden lukion ylioppilaskirjoitukset toteutetaan ylioppilaslautakunnan ohjeiden mukaisesti.

Oppilaitoksen ovet ovat lukittuina 19.3. alkaen. Sisään pääsee vain henkilökunnan kulunvalvonnan kautta.

 

Muutokset opetukseen

Sakkyn tehtävä on edistää opiskelijoiden opintoja, ja nyt opetustavat sopeutetaan vallitsevaan tilanteeseen. Siirrymme lähiopetuksesta etäopetukseen. Oppilaitoksen tiloissa ei saa järjestää opetusta ajalla 18.3.–13.4. muutamaa tiukasti rajattua poikkeusta lukuun ottamatta, joista viestitään suoraan kyseisille opiskelijoille.

Sekä henkilökunta että opiskelijat ohjeistetaan etäyhteyksien, digitaalisten oppimisympäristöjen ynnä muiden virtuaalisten työkalujen käyttöön. Meillä on käytössä tarvittavat verkkoympäristöt etäopetuksen ja -ohjauksen mahdollistamiseksi. Savon koulutuskuntayhtymän tukipalvelut auttavat ja ovat tavoitettavissa sähköisesti.

Työelämän oppimisjaksolla ja oppisopimuskoulutuksessa olevat opiskelijat voivat jatkaa työpaikassaan, ellei työpaikka toisin ilmoita. Jos TEO-jakso tai oppisopimus keskeytyy työpaikan toimesta, opiskelija ja vastuuohjaaja selvittävät yhdessä korvaavat opinnot.

 

Pätevöinnit muualla kuin oppilaitoksen tiloissa

Jos esimerkiksi ammattipätevyyden jatkokoulutus järjestetään tilaajayrityksen tiloissa, opetusta on mahdollista jatkaa turvallisuudesta ja hygieniavaatimuksista tiukasti kiinni pitäen.

 
Tekninen tuki opiskelijoille

Tietohallinnon tarjoaman teknisen tuen mahdollisuutta opiskelijoille selvitetään ja siitä tiedotetaan opetushenkilökuntaa 18.3. jotka tiedottavat asiasta edelleen opiskelijoille. Ensisijaisena apuna opiskelijoille ovat omat tutorit.

Mahdollisuuksien mukaan oppilaitoksen nyt hallussa olevat tekniset laitteet (tietokoneet ym.) annetaan opiskelijoiden käyttöön etäopiskelun tueksi.

 

Opiskelijoiden asuntolat sekä tavarat oppilaitoksen tiloissa

Opiskelijoiden asuntolat eivät ole käytössä ja ovet suljettiin tiistaina 17.3. klo 21.

Jos opiskelijalla ei ole asuntolan lisäksi toista asumisvaihtoehtoa, hänellä on mahdollisuus jäädä asuntolaan myös ajalle 18.3.–13.4

Jos opiskelijoilla on tavaroita oppilaitoksen tiloissa tai he tarvitsevat varusteita etäopetuksen, työelämässä oppimisjakson tms. toteuttamiseen, opiskelija on yhteydessä omaan tutor-opettajaan ja sopii asian.

 

Opiskeluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhuolto toimii ensisijaisesti puhelimella, josta opiskelijalle annetaan lisäohjeet. Palvelu voi olla ruuhkautunut.

 

Matkustuskielto

Työ- ja opiskelumatkat ulkomaille on kielletty 12.3.2020 alkaen. Kielto on voimassa toistaiseksi. Kaikkea turhaa työ- ja opiskelumatkustamista myös kotimaassa vältetään.

Matkustamisen suhteen kaikkia kehotetaan noudattamaan annettuja valtakunnallisia linjauksia.

 

Varoaika 14 vrk

Kaikkien ulkomailta palaavien työntekijöiden ja opiskelijoiden on noudatettava 14 vuorokauden varoaikaa. Varoaikana on jäätävä kotiin tekemään etätöitä tai opiskelemaan. Varoajan noudattamiskehotus koskee tilanteita, joissa työntekijä tai opiskelija itse palaa ulkomailta. Varoaika koskee myös vapaa-ajan matkoja.

 

Omat vierailut ja vierailijoiden vastaanottaminen

Sakky ei tällä hetkellä ota vierailijoita vastaan eikä liioin itse vieraile. Suosittelemme käyttämään etäyhteyksiä tilaisuuden, kokouksen tms. järjestämiseksi tai siirtää sovittuja vierailuja tulevaisuuteen. Kaikkea turhaa työ- ja opiskelumatkustamista myös kotimaassa vältetään.

 
Tilaisuudet, seminaarit, kokoukset ym. perutaan

Savon koulutuskuntayhtymä on perunut keväälle 2020 suunnitellut tapahtumansa 13.3. alkaen toistaiseksi. Päätös koskee tapahtumia ja tilaisuuksia, joissa Sakky on vastuullisena järjestäjä. Sakky seuraa tilannetta ja mahdollisiin muutoksiin reagoidaan ja ohjeistusta muutetaan tarpeen mukana. 

Selvitämme peruttujen tilaisuuksien siirtämistä syksylle 2020.

 

Ravintolapalvelut

Savon koulutuskuntayhtymän ravintola- ja kahvilapalvelut on suljettu ainakin 13.4. saakka.

Lue lisää