Opiskelijat antavat kiitosta Savon ammattiopistolle

25.8.2020

Savon ammattiopistossa opiskelee tyytyväisiä tulevaisuuden ammattilaisia, ja valtaosa opiskelijoista suosittelisi Savon ammattiopistoa toisille. Koulu pärjäsi myös kansallisessa vertailussa hyvin.

Savon ammattiopiston opiskelijat antoivat positiivista palautetta saamastaan koulutuksesta ja sen laadusta lukuvuonna 2019-2020. Tämä käy ilmi Opetushallituksen vuotuisesta palautekyselystä opiskelijoille.

Savon ammattiopistossa opiskelunsa aloittaneet olivat tyytyväisiä opintojen aloituksen sujuvuuteen, yhteistyön toimivuuteen ohjaavien opettajien ja muun henkilökunnan kanssa sekä opiskeluympäristön turvallisuuteen. Valtaosa opiskelijoista tuntee myös kuuluvansa omaan opiskelijayhteisöönsä.

Opintojen päättökyselyssä opiskelijat antoivat parhaimmat arvosanat opintojen arvioijien ammattitaidosta ja osaamisen arviointikriteereiden noudattamisesta. Valmistuvat opiskelijat myös kiittelivät, että osaamisen arviointiin käytettävät näytöt vastasivat todellisia työelämän tehtäviä.

Huomattavaa on, että lukuvuoden 2019-2020 sekä aloituskyselyn että päättökyselyn tulokset olivat kautta linjan edellistä vuotta parempia.

”Amispalautteen tulokset kertovat, että olemme onnistuneet työssämme erittäin hyvin. Poikkeuksellisena lukuvuonna Savon ammattiopisto onnistui sopeuttamaan lähiopetusarjen nopeasti etäopetukseen, joka palveli opiskelijoita”, iloitsee Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve.

Savon ammattiopisto pärjäsi hyvin myös vertailussa toisiin koulutuksen järjestäjiin. Vertailu tehtiin suhteessa sekä Itä-Suomen ammatillisten kouluihin että muihin Suomen isoihin koulutuksen järjestäjiin. Savon ammattiopisto keräsi järjestäen korkeimmat pisteet.

Tulokset selviävät amispalautteesta, joka on kansallinen opetushallinnon vuotuinen palautekysely ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. Opiskelijat antavat arvosanansa sekä opintojen alussa että päättövaiheessa. Koulu kerää palautteen opiskelijoilta, joiden tavoitteena on suorittaa ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto tai näiden tutkintojen osa tai osia.

 

**

Lisätietoa amispalautteesta löytyy Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute -sivulta. Linkki ohjaa Opetushallituksen sivulle.

Lue lisää