Turvallisuuskumppanuuden aamupäivä 28.11. Savon ammattiopistolla

28.11.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä turvallisuusosaaminen on? Mitä voisimme tehdä yhdessä osaamisen vahvistamiseksi?  Mitä työkaluja ja hyviä käytäntöjä voimme hyödyntää? Miten voisimme kehittää yhteistyötämme? Tervetuloa turvallisuuskumppaniksi.

Turvallisuuskumppani -hankkeessa nostetaan esille turvallisuuskulttuurin ja -osaamisen merkitys etenkin ammattiin johtavassa koulutuksessa. Tavoitteena on lisätä oppilaitosten, yritysten ja muiden paikallisten toimijoiden yhteistyötä ja jakaa turvallisuuden kehittämisen hyviä käytäntöjä. Mukana ovat kemianteollisuuden Responsible Care -ohjelman yhteistyöjärjestöt, Työturvallisuuskeskus ja Opetushallitus. Samoin opiskelijajärjestöt SAKKI ry ja OSKU ry ovat tulleet mukaan hankkeen toteutukseen

Työ on käynnistynyt turvallisuuskumppanuuden aamupäivätilaisuuksissa jo neljällä paikkakunnalla eri puolella Suomea: Turussa, Tampereella, Oulussa ja Kotkassa. Kuopio oli vuorossa 28.11, kun Savon ammattiopistolla kokoontui yli sata opiskelijaa ja opettajaa mm. prosessi-, turvallisuus- ja laboratorioalalta käsittelemään yhdessä turvallisuusosaamisen asioita.

Aamupäivän aikana pilotoitiin oppilaitoksille tarkoitettua turvallisuuden itsearviointityökalua ja kuuletiin opiskelijoiden oppimispolkusuunnitelmista. Tilaisuuden päätteeksi pohdittiin workshopissa, mitä työkaluja ja hyviä käytäntöjä voimme hyödyntää ja miten voimme kehittää paikallista yhteistyötä. Tavoitteena on herättää keskustelua, koota toteutus ideoita ja laajentaa paikallisia kumppanuuksia.

Lisätietoja:
Päivi Suonperä
Opettaja, teollisuus
Savon ammattiopisto
PL 87 (Presidentinkatu 3), 70101 KUOPIO
Tel. +358 44 785 3169
paivi.suonpera@sakky.fi

 

Lue lisää