Its my life - vaikeavammaisten päiväaikaisen toiminnan kehittäminen teknologian keinoin

22.9.2017 -

Hankkeen tavoitteena on vaikeavammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden, osallisuuden, itseilmaisun ja vuorovaikutuksen vahvistaminen erilaisten teknologisten ratkaisujen keinoin Savon Vammaisasuntosäätiön päiväaikaisessa toiminnassa. - Teknologisilla ratkaisuilla on tarkoitus rakentaa päiväaikaisen toiminnan ympäristöjä vuorovaikutteisemmaksi videoinnin, äänittämisen ja kuvittamisen avulla, jolloin vaikeavammaiset henkilöt voivat kuvata ja kertoa itselleen merkityksellisistä asioista ja saada osallisuuden kokemuksia yhteisöissään, kertoo hankkeen Savon koulutuskuntayhtymän yhteyshenkilö Tarja Tolonen.

Työelämä mukana tekemässä hanketta

Hankkeen taustajoukoista löytyy varsin monipuolinen työelämän edustajisto. - Mukana vammaistyötä kehittämässä ovat Savon Vammaisasuntosäätiöstä (Savas) Pihkapuiston toimintakeskus, Särkiniemen toimintakeskus, Marjahaan palvelukoti ja Lehtolan palvelukoti pilottina. Mukana ovat myös Savon ammatti-ja aikuisopiston hyvinvointiteknologian, pintakäsittelyalan sekä sosiaali- ja opiskelijat ja opettajat, Tolonen kertoo.          

Toimintaa monipuolistamaan

Hankkeen tarkoituksena on vaikeavammaisten päiväaikaisen toiminnan monipuolistaminen sekä laadun ja asiakaskokemuksen edelleen kehittäminen. - Teknologian tuominen sote-asiakkaiden ympäristöihin on kehittämisen kärkeä tässä ajassa, Tolonen toteaa.

Opiskelijoille oppimisympäristö

Hankkeessa tuodaan kehitysvamma-alaa ja Savasta edistyksellisessä mielessä opiskelijoille tutuksi tarjoamalla opiskelijoille oppimisympäristö, jossa he voivat opetalla kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja suunnittelemaan ja toteuttamaan uusimmalla tekniikalla toteutettavan ympäristön kehitysvammaisille henkilöille. - Tämä on mahdollisuus hyvinvointiteknologian koulutuksen sekä sote-alan ja teknologian yhteistyön kehittämiseksi, jossa haetaan tulevaisuuden innovaatioita yhteiskunnan palveluiden turvaamiseksi kaikille väestöryhmille, toteaa Savon ammatti- ja aikuisopiston rehtori Rauno Kettunen.

Huipputeknologia avuksi

 

Hankkeessa käytetään seuraavia teknologisia ratkaisuja tavoitteiden saavuttamiseksi:

-        BareConductive –maalia, joka johtaa virtaa. Virtapiiriin voidaan yhdistää erilaisia ääni ja/tai valoja

-        Yksilöllisesti muotoillut soittimet BareConductive –maalin avulla

-        QR-koodin takana olevat erilaiset videot

 

Voit tutustua edellä mainittuihin tekniikkoihin:

 

https://learn.sparkfun.com/tutorials/bare-conductive-musical-painting-

https://www.bareconductive.com/make/starter-project-3-sensing-spaces/

https://vimeo.com/127265126

https://youtu.be/BrqfPzhSYys

 

LISÄTIEDOT JA YHTEYDENOTOT

Samalta kirjoittajalta