Jonna toteuttaa unelmaansa Partasen leipomolla

11.11.2019 -

Jonna Vantolahti on 37-vuotias perheenäiti Kuopiosta. Jonna aloitti tammikuussa 2019 opiskelut Savon ammattiopistossa tähtäimenään elintarvike-
alan perustutkinto. Jonnalla on monipuolista työkokemusta mm. kahviloista, Valiolta, K-extra -kaupasta ja Kunnonpaikasta.

”Viime vuonna aloin miettimään mitä oikeasti haluaisin tehdä. Takaraivossa oli ollut pitkään leipuri-kondiittorin työ ja olin aina tykännyt leipoa. Itsellä oli epäilyksiä, että voinko näin vanhana lähteä opiskelemaan. Opiskeluajatus vahvistui, kun otin asioista selvää ja rohkaistuin hakemaan Savon ammattiopistoon”, sanoo Jonna.

Jonna pääsi heti tammikuussa koulussa ideoimaan, tekemään ja leipomaan. ”Sain aika vapaat kädet toteutuksiin ja se sopi mulle hyvin”, nauraa Jonna. Syksyllä olikin sitten vuorossa työpaikalla oppimisen jakso. Jonna huomasi työpaikkailmoituksen, jossa kalakukkoleipomo Hanna Partanen haki työntekijää. Jonna otti Partaselle yhteyttä ja sopi yhdessä Sakkyn ja työnantajan kanssa oppisopimuksesta. Ja kaikki loksahti kohdalleen.

Jonna sai Savon ammattiopistosta kattavan tietopaketin työelämässä oppimiseen ennen Partaselle menoa. ”Opiskeluista ollut ollut paljon hyötyä Partasella. Kaikki koulussa opitut teoriat, tietotaidot ja mm. omavalvonta aukenevat paremmin vielä, kun niistä puhutaan työpaikalla”.

Jonnalle on nimetty työpaikkaohjaaja Partasella. ”Olen saanut hyvin ohjausta ihan kädestä pitäen. Kaikilta voi kysyä ja kaikki auttavat”. Parasta Partasella Jonnan mielestä on ollut työporukka ja erityisesti hän on tykännyt monipuolisista paistohommista. ”Tosi kiva on ollut työskennellä Hanna Partasen idyllisessä paikassa tiiviissä pienessä työyhteisössä. Olen saanut työskennellä monipuolisesti täällä jo piirakkalinjastolla, paistopisteellä ja kassalla. Myöhemmin tulee opetteluun kukko- ja munkkipuolen tehtävät”.

Jonnalla on myös lukuvuoden ajan NY-harjoitusyritys (Nuori yrittäjyys). Kesä oli aika kiireinen yrityksessä, joka valmistaa leipomotuotteita. ”Nyt on oman yrityksen kanssa hieman hiljaisempi aika, niin voi viettää hieman aikaa perheen kanssa viikonloppuisin”.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin Jonna valmistuu ensi toukokuussa leipuri-kondiittoriksi. Työllisyysmahdollisuudet ovat tällä hetkellä alalla hyvät. ”Aika näyttää, lähdenkö toisen palvelukseen vai yrittäjäksi. Jonna kannustaa ikään katsomatta lähtemään opiskelemaan, jos ala vaan kiinnostaa”.

Jatkuva haku koulutuksiin www.sakky.fi/koulutushaku 

Lisää työelämässä oppimisesta www.sakky.fi/tpo

Kysy lisää

Kuva yhteystiedosta Pousi Kimmo
Pousi Kimmo
koulutuspäällikkö Kuopio
matkailu ja ravitseminen
catering
elintarvikeala
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio

Samalta kirjoittajalta

Tuoreimmat