Kurkistuksia Uraohjaukseen

28.4.2019 -

Uraohjaus2020 on Savonia amk:n, Ylä-Savon ammattiopiston ja Savon ammattiopiston yhteishanke, jossa edistetään opiskelijoiden työllistyvyyttä, sujuvia siirtymiä työelämään ja jatko-opintoihin sekä oppilaitosten palvelukykyä ja yhteistyötä työelämän kanssa. Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka perustana on luottamuksellinen vuorovaikutussuhde. Uraohjauksen avulla opiskelijan tuntemus itsestä ja omista vahvuuksista lisääntyy, hän pääsee tutkimaan uramahdollisuuksia ja -vaihtoehtoja sekä hän saa lisää tietoja päätöksenteon tueksi ja rohkeutta suunnitella tulevaisuuttaan.

Mitä kaikkea meillä Savon ammattiopistossa on tehtykään ensimmäisenä hankevuotena?

Suunta Sakkysta ossoojaks-mallin pilotoinnissa metsäkoneenkuljettajaopiskelijat vierailivat loppuvuodesta kahden eri metsäkonevalmistajan luona. Opiskelijat valmistelivat vierailuja varten kysymykset. Opiskelijoita kiinnosti esimerkiksi yrityksen työntekijän kolme tärkeintä ominaisuutta, millaisia tehtäviä metsäkoneenkuljettajana voisi yrityksessä tehdä ja millaista lisäkoulutusta työskentely edellyttää. Opiskelijat kysyivät esittelijöiltä myös sitä, millaisena yrityksen edustajat näkevät tulevaisuuden työelämän ja mitkä taidot siellä korostuvat. Asennetta, nöyryyttä ja sisukkuutta pidettiin tärkeinä ominaisuuksia. Kuulimme myös, että tulevaisuutta työelämässä ovat robotit. Robotit eivät suinkaan vie työpaikkoja ihmisiltä, työn luonne vaan muuttuu. Kuulimme esimerkiksi sen, että yksi hitsausrobotti voi työllistää 4-5 henkilöä. Opiskelemallaan tutkinnolla opiskelijat voivat työllistyä myös metsäkonevalmistajien palvelukseen. Tehtävät ovat opittavissa, kun aiemmin mainittu asenne on oikea. Jo aiemmin syksyllä opiskelijat peilasivat omia henkilökohtaisia vahvuuksiaan eri metsäalan yritysten henkilöitä haastattelemalla. Näihin aineistoihin palataan opiskelijoiden ja tutoropettajan kanssa opintojen aikana.

Jatko-opintoihin ohjaamisen pienryhmäohjausta on pilotoitu sähköalan, ict:n ja liiketalouden opinnoissa. Pienryhmässä opiskelijat saavat vertaistukea suunnitella jatko-opintojaan, saavat ohjausta kohti jatko-opintoja ja saavat vastauksia esiin nouseviin kysymyksiin. Pienryhmien kasaamisessa on ollut haasteita, sillä opiskelijat ovat paljon työpaikoilla tekemässä opintojaan. Ohjaus on kuitenkin saatu käynnistymään ja ryhmissä on laadittu unelmakarttoja tulevaisuudesta. Nyt onkin pohdittava, kuinka kehitämme jatko-opintoihin ohjaamista verkkoympäristössäkin toteutettavaksi.

Uraohjaus2020-hanke on järjestänyt koulutuksia eri uraohjaustyötä tekeville henkilöille Savon ammattiopistossa. Joulukuussa työelämätaitojen opettajille järjestettiin koulutusta. Uraohjausta pohdittiin pareittain swot-analyysin avulla, jonka jälkeen kävimme yhteistä keskustelua esiin nousseista teemoista. Keskustelua käytiin mm. siitä, että automaatio ja muuttuva työelämä nähtiin niin uhkina kuin mahdollisuuksina. Ohjaushenkilöstön heterogeenisuus koettiin heikkoutena, samoin kuin työpaikkojen riittämättömyys opintojen aikana joillain aloilla. Vahvuuksina mainittiin kansainvälisyys ja ammattitaitoinen henkilöstö. Toivottavasti keskustelua voidaan jatkaa myöhemmin.

Kuluvan vuoden alussa järjestimme koulutusiltapäivän ammatinohjaajillemme teemalla Ammatinohjaajana opiskelija urapolun varrella – kaikki mahdollisuudet käyttöön. Aluksi perehdyimme uraohjaukseen omien muistojen ja kokemusten sekä hankkeen aloituskyselyn tulosten kautta. Tämän jälkeen ammatinohjaajat työskentelivät pienissä ryhmissä teemoissa nivelvaihe jatko-opintoihin ja työelämään, minä ammatinohjaajana sekä uraohjauksen mahdollisuudet ja uhkat. Keskustelu oli vilkasta, jaettavaksi tuli useita tarinoita ja jatkokoulutuksen tarve nousi ilmaan. 

Uraohjaus2020-hankkeessa toteutetun aloituskyselyn tulokset jalkautettiin Savon ammattiopiston oppimispalvelujen henkilöstölle alkuvuodesta 2019. Tulosten läpikäynnin yhteydessä kirkastettiin uraohjauksen monikanavaisuutta sekä sitä, että kyseessä on jokaisen oppilaitostoimijan tehtävä. Oppimispalvelujen tiimit pohtivat kevään aikana, mitä kehittämistoimenpiteitä he lähtevät tekemään kyselystä esiin nousseissa kehittämiskohteissa. Syksyllä 2019 päästään jakamaan näitä hyviä kehittämisideoita oppilaitoksessa.

Kyselyn tulokset luettavissa blogistamme blogi.savonia.fi/uraohjaus2020   

Samalta kirjoittajalta

Varmuutta johtamiseen

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto auttaa kasvattamaan omaa varmuutta johtajana ja kehittämään vahvasti yrityksen toimintaa

16.6.2020

Tuoreimmat