Lasimestarin opissa - ensimmäisen vuoden opiskelijat tutustumassa työelämään

7.3.2017 -

 

Iisalmessa Liiketalouden perustutkintoa opiskelevat nuoret ovat jo ensimmäisenä opiskeluvuotena tiiviisti mukana tutustumassa työelämään. – Aloitimme syyslukukaudella käytännön, jossa opiskelijat ovat perjantaisin oppimassa yrityksissä, kertoo Savon ammatti- ja aikuisopiston opettaja Tiina Könttä. Käytäntö on saavuttanut suosiota opiskelijoiden keskuudessa ja kyseisellä mallilla on tarkoitus jatkaa myös ensi syksynä aloittavien opiskelijoiden kanssa. Savon ammatti- ja aikuisopisto on panostanut voimakkaasti työpaikoilla oppimisen lisäämiseen ja yritysyhteistyön kehittämiseen, ja työelämäkokemusta lähdetäänkin eri tavoin hankkimaan jo opintojen alkuvaiheista lähtien.

Yksi uudessa järjestelyssä mukana olevista opiskelijoista on 16-vuotias Rasmus Silvennoinen, joka opiskelee liiketaloutta osaamisalanaan talous- ja toimistopalvelut. Silvennoinen on ollut oppimassa Iisalmelaisessa SK-Lasi Oy:ssä. – Työpaikalla tapahtuva oppiminen on monipuolistanut kouluviikkoa. Motivaatio on noussut, sillä pidän käytännön tekemisestä, nuori mies kertoo. SK-Lasi Oy:n toimitusjohtaja Jouni Saarinen kertoo olevansa tyytyväinen oppipoikansa tekemiseen. – Erityisesti nuorten tietotekniikkataidot näyttävät olevan hyvällä tasolla. Tekemisen tahtoakin on, sillä Rasmus on tehnyt työtunteja sisään enemmän kuin mistä olimme alun perin sopineet. Oppimista on vielä monissa asioissa, mutta se on varsin ymmärrettävää, kun kyseessä on ensimmäisen vuoden opiskelijat.

Työpaikalla tapahtuva oppiminen on yhteispeliä

SK-Lasi Oy on vuonna 2008 perustettu lasialanliike, jonka tuotteisiin kuuluvat erilaiset lasituotteet. Yrityksen omistajat koostuvat lasialan moniosaajista. Yrityksellä on ollut toisen asteen opiskelijoita työssäoppimassa useilta eri aloilta, aina sisustusalalta liiketalouteen.  Työssäoppimisessa oppilaitoksen opettaja on tiiviissä vuorovaikutussuhteessa sekä yritykseen että työpaikoilla oppimassa oleviin opiskelijoihin. – Heidän kanssaan käydään säännöllisesti läpi työpaikalla tapahtuvan oppimisen tilanne. Kaikkien osapuolten on tärkeä tietää, missä mennään. Samalla varmistetaan, että työssäoppimisen sisällöt vastaavat mahdollisimman hyvin sekä oppilaitoksen että yrityksen tarpeita ja opiskelijan osaamistasoa, Könttä kertoo.

Tulevaisuus on moniosaajien

Toimitusjohtaja Saarinen kehuu nuoren Rasmuksen olevan moniosaaja. Hänen työhön on ehtinyt kuulua lyhyessä ajassa tehtäviä laidasta laitaan. – Olen opiskellut hinnastoa, laskuttamista sekä ollut lasiasennuksilla mukana. Tarjousten tekemistäkin olen harjoitellut Jounin kanssa. Seuraavaksi matkaan yrityksen mukana Kuopioon Rakenna ja Asu – messuille. 

Rasmus kertoo huomanneensa oppimisen olevan tehokkaampaa, kun tekee asioita käytännössä. – Joiltakin osin osaamistani on saattanut kertyä jopa enemmän kuin mitä koulussa olemme ehtineet opiskella. Se ei kuitenkaan ole ongelma, sillä taidot pystyy osoittamaan näytöin heti kun kokee hallitsevansa jonkin asiakokonaisuuden. Kesätöitäkin on tarkoitus hakea. Ne saisin kätevästi sujahtamaan valinnaisiin opintoihin.
 

Koulutus tekee hyvää läpi elämän! Katso Savon ammatti- ja aikuisopiston järjestämät koulutukset www.sakky.fi/koulutushaku

 

Lisätietoja työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta:
www.sakky.fi/tyopaikallatapahtuu

Kuva yhteystiedosta Savolainen Maija
Savolainen Maija
yrityspalvelupäällikkö
oppisopimuspalvelut
yrityspalvelut
henkilöstökoulutus
rekrykoulutus
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio

Samalta kirjoittajalta