Meiju ja ammatinvalinnan wau-efekti

Meiju Eskelinen opiskelee Savon ammattiopistossa toista vuotta kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoa ja valmistuu aikanaan levyseppähitsaajaksi.

Wau! on usein uusien ihmisten ensimmäinen kommentti, kun Meijulta kysytään ammatinvalinnasta. Puheissa vilahtaa usein sisko, joka on tärkeä esimerkki, varsinkin urheilun saralla. Ammatinvalinta on täysin päinvastainen. Myös se yhdistää, että lukio ei tuntunut kummastakaan omalta valinnalta. 

 – Olisin päässyt keskiarvon puolesta varmaan kaikkiin Kuopion lukioihin, mutta halusin tehdä hommaa, josta oikeasti tykkään. Kysymyksiä ammatinvalinta herättää, mutta kerron mielelläni. Koen, että ihmiset ovat kiinnostuneita, mutta en ole tarvinnut selitellä. Läheisille toisenlainen valinta olisi varmasti ollut ihmetys ja opinto-ohjaajakin kannusti tekemään rohkeasti valinnan, joka tuntuu oikealta, Meiju kertoo.

Sähkö, -rakennus ja –metsäala olivat vaihtoehtoja yläkoulun päättyessä. Kone- ja tuotantotekniikka lopulta valikoitui ykköseksi ja ihan siitä syystä, että ala on monipuolinen, käsillä tekemistä ja jatkomahdollisuudet hyvät.

– Minut otettiin vastaan koululla todella hyvin. Tiesin, että luultavasti kovinkaan montaa naista täällä ei olisi, mutta vastaanotto oli hyvä ja ennakkoon en osannut jännittää. Opintojen edetessä ala tuntuu entistä enemmän omalta oikealta valinnalta.

Ennakkoluuloja Meiju ei ole juurikaan kohdannut. Opintojen alkumetreiltä on jäänyt mieleen hetki, jolloin työnjälki päätyi opiskelukavereiden syyniin ja ryhmäläiset totesivat, että katsokaa, Meiju hitsaa paremmin, kuin osa meistä. Kommentti tuntui hyvältä ja paikka oli lunastettu sillä hetkellä.

– Perustin vuoden 2019 alussa Ny-yrityksen. Vaikeinta oli keksiä nimi.

Meijun Ny-yrityksen nimi osoittautuu lopulta aika nerokkaaksi: ME-talli Ny. Talli on kotona paikka, jossa Meiju kokee viihtyvänsä ja kokonaisuus on yrityksen töitä kuvaava.

– Vuoden verran mietin, mutta nyt aika tuntui oikealta. Innoituksena yrityksen perustamiseen toimi aiemmat alalla toimineet Ny-yrittäjät ja oma sisko. Asiakastöinä olen tehnyt mönkijän kärryjä, biojäteastian alusia, airotelineitä ja erinäisiä korjaustöitä.

– Kesälle asiakastöitä ehtisi ottaa oikein hyvin, saa siis ottaa yhteyttä, Meiju vinkkaa.

Ny- yritys on avartanut katsetta ja lisännyt ymmärrystä oman työn arvosta. Ensin ajattelin kaiken olevan monimutkaista, mutta olen oppinut hinnoittelemaan omaa työtäni, laskemaan katteita. Lisäksi on osattava markkinoida omaa yritystä ja ammattiylpeys tässä on kasvanut. Haluan asiakkaiden tuotteiden olevan priimaa.

Meijun työnjälki oli huomattu myös työelämäjaksolla ja opettaja Maurasen Sirpa soitti kysyen, haluaisinko osallistua Taitajasemifinaaleihin. Asia kiinnosti, mutta ensin piti tarkistaa, että osuuko samalle ajalle hiihtokisoja. Toisella yrittämällä semifinaaleista tie vei finaaliin. Lajissa levy ja hitsaus ei finaalissa ennen ole naisia ollut, Joensuussa tehdään siis historiaa. 

–Taitajissa oppii kilpailemaan aikaa vastaan. Olen räväkkä, uskallan lähteä ja osallistua. Ammatti on mieleinen ja kaikki muu on tullut sivussa, Meiju tiivistää. 

 

Urheilu on Meijun elämässä ollut läsnä aina. Ensin lajina hiihto ja sittemmin päälajiksi valikoitui keihäänheitto. Pärjääminen innostaa ja sijoituksiakin urheilusta hallussa on.

Kuopion alueen urheiluakatemia mahdollistaa opiskelun ja urheilun yhdistämisen. Tässäkin kohtaa Meiju on uranuurtaja omalla alallaan.

– Opettajat ovat ymmärtäväisiä ja koulu joustaa. Kolme kertaa viikossa käyn aamutreeneissä ja tulen kouluun myöhemmin. Urheilun ja koulun yhteensovittaminen on sujunut hyvin. Urheilun ehdoilla mennään, yhdeksän harjoituskertaa viikkoon sovittava Meiju laskee.

Tulevaisuudessa minua kiinnostaa jatko-opinnot ja armeija. Myös yrittäjyys kiehtoo. 
– Muita naisia Meiju rohkaisee tekemään omalta tuntuvia valintoja.

Tutustu Me-talli Ny- yritykseen facebookissa

Kiinnostuitko alasta? Hae TÄSTÄ opiskelemaan jatkuvassa haussa

Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:

Kemppainen Ilkka

Kemppainen Ilkka
koulutuspäällikkö, kone- ja tuotantotekniikka. prosessiteollisuus, laboratorio, Kuopio
+358447853165

Pasanen Jukka

Pasanen Jukka
koulutuspäällikkö, kone- ja tuotantotekniikka Varkaus
+358447858345