Metallialan koulutus Varkaudessa

Varkaudessa koulutetaan kone- ja metallialan perustutkintoa sekä nuorisoasteella että aikuiskoulutuksena. Tutkintojen perusteet ovat samat, lukuun ottamatta aikuiskoulutuksen lyhyempää opiskeluaikaa. Opiskeluaika ei myöskään sisällä loma-aikoja kuten nuorisoasteella. Lisäksi aikuisilla on yleensä enemmän hyväksiluettavaa osaamista kuin nuorilla.

Nuorisopuolella olemme Taitaja –kilpailuissa menestynein metallin koulutusyksikkö. Olemme saavuttaneet vuosien saatossa useita mitallisijoja. Joukossa on monia kultamitaleja, kaksoisvoittoja unohtamatta.

Taitajiin ei juurikaan erikseen harjoitella. Tiedot ja taidot ovat niitä, joita normaalin opiskelun aikana saavutetaan. Kilpailuissa menestymisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että opiskelijalla itsellään on intoa ja halua kilpailla.

Oppilaitoksessa järjestetään vuosittain koulukohtaiset karsinnat, joista parhaat pääsevät valtakunnan tasolle semifinaaleihin ja sieltä mahdollisesti kilpailemaan Taitaja -loppukilpailuun.

Oppilaitoksemme on ollut hyvin aktiivinen levy- ja hitsaustyön kilpailutoiminnassa niin valtakunnallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Taitajissa saadusta menestyksestä suuri kiitos on annettava alan opettajille laadukkaasta työstä.

 

Lisätietoja metallialan koulutuksista Varkaudessa antaa koulutuspäällikkö Jukka Pasanen, p. 044 785 8345