PARASTA POHJOIS-SAVOON!

8.11.2019 -

Missä mennään?

Parasta Pohjois-Savoon! –hankkeessa on toiminta täydessä vauhdissa! Toteutamme 14 sosiaali- ja terveysalan yrityksen täydennyskoulutusten kerran kuussa olevia valmennusiltapäiviä Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa. Samalla käynnistämme Kuopion kaupungin vanhusten hoivapalvelujen ja erityisryhmien asumispalvelujen yhteensä 23 yksikön täydennyskoulutuksia niihin kuuluvien infojen osalta. Hankkeessa mukana olevat eri alojen asiantuntijakouluttajat suunnittelevat tutkintoon johtavien koulutusten sisältöjä ja kehittävät eri tavoin eri koulutusorganisaatioiden opettajien ja opiskelijoiden yhteistyötä. Muutama opiskelija on myös aloittanut tutkinnonosan opiskelun toisessa koulutusorganisaatiossa –näin osaaminen monialaistuu. Toimintaa on paljon ja innostus on pysynyt korkealla. Tiedämme ja tunnemme, että teemme tärkeää työtä – tätä tarvitaan!

Kun sosiaali- ja terveysalan yksiköiden täydennyskoulutukset on saatu käynnistymään, on vuorossa koulutusorganisaatioiden opettajien kouluttaminen uuteen tapaan tehdä työtä ja tämä aloitetaan opettajien infoilla ja varsinaiset koulutukset käynnistämme ensi syksynä. Silloin meillä on käytettävissä hankkeessa mukana olevien sosiaali- ja terveysalan yritysten ja kaupungin yksiköiden kokemuksia toiminnan kehittämisestä. Se on tärkeää tietoa koulutusorganisaatioiden koulutuksissa.

Itä-Suomen Hyvinvointivoimalan ja Parasta Pohjois-Savoon! –hankkeen toiminta on tunnistettu ja tunnustettu tärkeäksi. Toimimme laajalla kentällä Pohjois-Savossa ja tavoitamme alueen toimijoita hyvin niin täydennyskoulutusten kuin opiskelijoiden kautta. Uusi tapa tehdä työtä koskee meitä kaikkia, sillä uuden toimintatavan myötä asiakkaamme sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin oppilaitoksissa saavat uudenlaisia palveluja.

 

Lisätietoja

Parasta Pohjois-Savoon! -hankkeella vastataan työelämän moniosaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen tarpeeseen.  Hankkeen tavoitteena on kouluttaa opetushenkilöstöä ja sosiaali- ja terveysalan yritysten henkilöstöä kulttuuri- ja taidelähtöisten menetelmien hyödyntämiseen.  Yhteistyössä toteutettujen koulutusten tuloksena kehitetään täydennyskoulutustarjotin oppilaitosten ja yritysten käyttöön. Tutkintoon johtavien koulutusten sisältöjä kehitetään koulutusorganisaatioiden yhteistyönä ja opiskelijoiden mahdollisuus valita opintoja eri koulutusorganisaatioista paranee. Uusi tapa tehdä työtä integroidaan koulutussisältöihin. Peruskoulutuksella ja jatkuvalla osaamisen kehittämisellä saadaan aikaan perusvalmiudet moniammatilliseen ja monitoimijaiseen työskentelyyn.

Rahoittajat:  Etelä-Savon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Toteuttajat:   Savon Koulutuskuntayhtymä, Savonia ammattikorkeakoulu, Kuopion konservatorio, Ingmanedu

Lue lisää hankkeesta TÄSTÄ

Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Laitinen Merja
opettaja
hyvinvointi
hoitotyö
saattohoitokoulutus
Työelämämentori (sosiaali ja terveys)
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio

Samalta kirjoittajalta

Varmuutta johtamiseen

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto auttaa kasvattamaan omaa varmuutta johtajana ja kehittämään vahvasti yrityksen toimintaa

16.6.2020

Tuoreimmat