Pientä pintaremonttia Minna Canthin koululla

14.12.2017 -

Työpaikalla tapahtuvaa oppimista parhaimmillaan. Opettaja yhdessä ryhmän kanssa toteuttaa työelämäprojektia.

Pintakäsittelyn kolmannen vuoden opiskelijat ja opettaja Matti Turunen ovat koko joulukuun alun tehneet pientä pintaremonttia Minna Canthin koulussa, Kuopiossa. Maalattavaa pinta-alaa projektissa on kunnioitettavat 500m², käytävien valkaisuun käytettyä menetelmää kutsutaan pesumaalaukseksi. Käytävien maalauksen lisäksi jokaiselle aineryhmälle maalataan tietty tunnus, niin että esimerkiksi jokaisen äidinkielen luokan ovenpielissä on yhteneväinen väri. Maalin valinnassa on kiinnitetty huomiota myös ympäristöasioihin; päästöihin ja maalin kestävyyteen. Julkisentilan maalille on myönnetty joutsenmerkki. Lopputuloksen suunnitteluun on osallistunut Minna Canthin koulun opettajat ja he pääsivät mm. päättämään värityksen.

– Opiskelijoita vastuullinen tehtävä motivoi. Joskin koulussa työmaana on omat huomioitavat asiat, työtä on ajoitettava, niin että siitä on mahdollisimman vähän haittaa koulun 650 oppilaalle. Toisaalta samalla olemme olleet yläkoululaisille näkyvillä, kertomassa opiskelusta ja ammatista, opettaja Matti Turunen kertoo. 

Kiinnostuitko? 
YHTEISHAKU
KOULUTUSKALENTERI, KATSO KAIKKI KOULUTUKSET

Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä :)

Samalta kirjoittajalta

Varmuutta johtamiseen

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto auttaa kasvattamaan omaa varmuutta johtajana ja kehittämään vahvasti yrityksen toimintaa

16.6.2020

Tuoreimmat