Sitä jaksaa, kun tekee sitä mistä tykkää

14.6.2018 -

Joskus sen vaan tietää. Niin tiesi Juho Uusarokin haaveammattinsa jo yläkoulusta asti. Savon ammattiopistosta, Varkaudesta vuonna 2015 kokiksi valmistunut Juho on ehtinyt muutamassa vuodessa paljon.

Opiskeluaikana Juho osallistui kolmeen Taitaja-semifinaaliin ja kaksi kertaa karsinnasta tie vei finaaliin asti.
– Olisi pitänyt treenata enemmän. Olin juuri saanut tiedon työssäoppimisjakson mahdollistaneen unelmatyöpaikan ja lähinnä keskittyminen meni siihen tietoon ja fiilistelyyn, kilpailut hoidettiin vasemmalla kädellä. Tänä päivänä jos minut laitettaisiin kilpailemaan, tulisin taatusti kotiin mitali kaulassa, Juho virnistää.

Pariin vuoteen on mahtunut paljon. Työpaikkoja Helsingin huippuravintoloissa ja tätä nykyä hän luotsaa keittiömestarina PurPur- ravintolan keittiötä. Kunnianhimoinen Juho ei romantisoi kokin ammatin vaativuutta, mutta ei voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään muuta.
– Sitä jaksaa, kun tekee sitä mistä tykkää ja on kutsumusammatissaan. Rakastan tätä työtä. Minulle ruoanlaitto on yhtä kuin fine dining, mutta haluan nähdä ja tietää kaiken laitoskeittiöistä pikaruokaan, vaikken sellaisissa paikoissa koskaan työskennellä halua. Haluan myös tietää mitä vaatii, että saamme tarjottua asiakkaalle vaikkapa tuoretta kalaa ravintolassamme tai millainen on ruisleivän matka ruokapöytään, Juho kertoo.

Keittiössä työajat painottuvat luonnollisesti iltoihin ja viikonloppuihin, jolloin asiakkaat ovat liikkeellä. Vapaat pidetään viikolla ja silloinkin ne usein ovat ”ykkösvapaita” ja silloin kokki syö ulkona, yhtä vapaata käytetään harvoin ruoanlaittoon. Pidemmillä vapailla myös kokkaaminen itselle on kivaa, mikään ei voita kunnolla tehtyä makaronilaatikkoa ja kesällä kuuluu grillata.
– Olen huomannut, että ravintolakulttuuri muuttuu. Harvassa ovat ne ravintolat, jossa on lastenlistat. Lapset huomioidaan ja lapsiperheet käyvät yhä enemmän ravintolassa syömässä, mutta kaikki voivat syödä samaa ruokaa. Minusta tämä on muutos hyvään suuntaan, Juho kertoo.

Taitajat ovat edelleen lähellä sydäntä ja Tampereen Taitajakilpailu oli toinen kerta tuomarina.
– Minua pyydettiin mukaan ja mielelläni suostuin. Ensi vuonna olen myös mukana lajiohjausryhmässä. Tuomarina toimiminen kehittää esimiestaitojani ja palautteen antamisen taitoa, Juho taustoittaa.

Tulevaisuudessa Juho saatetaan nähdä pohjoisessa tai vaikkapa ulkomailla, paluu juurille Varkauteen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta. Jatko-opintoja näköpiirissä ei ole, mutta kouluttautuminen ja ammattitaidon vahvistaminen sen sijaan kuuluu suunnitelmaan. Ja se, että osaa ottaa enemmän aikaa itselle.
– Itselle merkittävää oli osallistua Atria 100 nuorta kokkia koulutusohjelmaan, johon vuosittain pääsee osallistumaan 100 parasta ravintola-alan ihmistä. Ohjelman kautta sain hyviä kontakteja ja kasvoin ammatillisesti, Juho miettii.

Vaikka Juholle kokin ammatti on aina ollut aina selkeä valinta ja hän kannustaakin rohkeasti hakeutumaan juuri sille alalle mistä tykkää, ymmärtää hän myös niitä jotka eivät vielä tiedä sitä miksi aikovat isona. On tärkeää tehdä töitä tai opiskella, itse itsemme elätämme ja vaikka ei olisikaan täysin oma juttu, niin jotain on kuitenkin tehtävä. Kun löytää sen oman juttunsa ja tekee mistä tykkää, niin palo ja into löytyvät itsestä.
– Työtä tulee arvostaa ja kun tekee, niin tekee kanssa, Juho tiivistää.

Jatkuva Haku! Hae opiskelemaan majoitus- ja ravitsemisalalle

Lisätietoja:

Kuva yhteystiedosta Pousi Kimmo
Pousi Kimmo
koulutuspäällikkö Kuopio
matkailu ja ravitseminen
catering
elintarvikeala
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio

Samalta kirjoittajalta

Varmuutta johtamiseen

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto auttaa kasvattamaan omaa varmuutta johtajana ja kehittämään vahvasti yrityksen toimintaa

16.6.2020