Toivalan yksikössä päätettiin kehittää yhteishenkeä

Savon koulutuskuntayhtymän Toivalan yksikössä päätettiin kehittää yhteishenkeä

Savon koulutuskuntayhtymän Toivalan yksikössä haluttiin reagoida kansallisiin opiskelijahuollon muutoksiin sekä opiskelijoiden toiveisiin kehittämällä uudenlainen positiivinen yhteistapahtuma. Tapahtuman tavoitteena oli lisätä opiskelijoiden yhteishenkeä ja osallistaa opiskelijat yhdessä henkilökunnan kanssa kehittämään Toivalan yksikköä.

Tilaisuuden suunnittelu aloitettiin Toivalan opinto-ohjaaja Marjo Miettisen ja Savon koulutuskuntayhtymän opiskelijahuollon erityisasiantuntija ja koordinaattori Tuuli Pieviläisen johdolla vuoden alussa. Innoitus tapahtumalle syntyi Aluehallintoviranomaisen, AVIn järjestämän koulutuksen ja osittain Savon koulutuskuntayhtymän läpäisyntehostamisen hankkeen seminaarien sekä EHYT ry:n Amisvaalit-kyselytulosten pohjalta.

”AVIn Osallistava ja yhteisöllinen opiskelijahuolto -koulutuksessa, esiteltiin työkaluja yhteisölliseen opiskelijahuoltotyöhön ja sen kehittämiseen oppilaitoksessa. Tämä koulutus toimi innoittajan yhteisölliselle päivälle ja sen pohjalta asiaa esiteltiin päälliköille. Olimme kaikki sitä mieltä, että yhteisölliselle päivälle on tarvetta ja kävimme yhteisöllisyyden hengessä suunnittelutyöhön”, Marjo Miettinen kertoo.

”Tämän lisäksi kansallisissa opiskelijoiden Amisvaaleissa nousi esiin vahvasti ammattiin opiskelevien toive siitä, että oppilaitokset panostaisivat vahvemmin opiskelijoiden yhteishengen ja hyvinvoinnin kehittämiseen”, Tuuli Pieviläinen täydentää.

Yhteistyö Siilinjärven kunnan opiskelijahuollon asiantuntijoiden kanssa

Miettinen ja Pieviläinen halusivat tapahtuman ideointiin ja suunnitteluun mukaan Siilinjärven kunnan opiskelijahuoltotyöstä koulukuraattori Jarkko Juvosen ja psykologi Saara Grönholmin.  Kuraattorin siirtyminen oppilaitoksen sisältä kunnan palvelukseen johtuu tuoreesta lakimuutoksesta, jonka tavoitteena on lisätä ammatillisten oppilaitosten oppilaspalveluita. Lakimuutos toi oppilaitosten käyttöön myös psykologipalvelut; kuntiin rekrytoitiin opiskelijoille palveluita tarjoava psykologi.

”Aiemmin kuraattori oli töissä meillä Savon koulutuskuntayhtymällä, mutta lakimuutoksen takia kuraattori toimii nyt kunnan palveluksessa. Halusimme tiivistää ja kehittää yhteistyötä koulukuraattorin ja psykologin kanssa tämän tapahtuman kautta”, Miettinen kertaa.

”Minulla on varattu kaksi päivää viikossa Toivalan opiskelijoille. Minusta tällainen yhteisöllinen tapahtuma lisää opiskelijoiden hyvinvointia; siksi halusin olla mukana tapahtuman suunnittelussa”, kuraattori Jarkko Juvonen kertoo. ”Savon koulutuskuntayhtymä toimii useiden kuntien alueilla, mutta me koulukuraattorit pidämme säännöllisiä yhteistyöpalavereja, joissa pystymme tarkastelemaan ja palvelemaan esimerkiksi Savon koulutuskuntayhtymää ja sen opiskelijoita kokonaisuutena”, Juvonen jatkaa.

”Pohjois-Savon opiskelijahuoltotyön lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen psykologien kanssa olemme siinä vaiheessa, että suunnittelemme keskinäisen yhteistyön lisäämistä”, Siilinjärven kunnan psykologi Saara Grönholm kertoo. ”Tällaisten tapahtumien kautta minun on helppo lähestyä opiskelijoita ja myös henkilökuntaa. Minusta tällainen tapahtuma on erittäin hyödyllinen niin opiskelijoille, henkilökunnalle kun myös meille kunnan opiskelijahuollon työntekijöille”, Grönholm kiittelee.

Yhteisöllisyyttä opettajien ohjauksella ja opiskelijoiden ryhmätöillä

Toivalan yhteisöllinen päivä alkoi henkilökunnan ohjeistuksella. Psykologi Saara Grönholm johdatteli opettajat päivän teemaan. Tämän jälkeen opettajat ohjeistettiin vetämään opiskelijaryhmille ryhmätöitä. ”Laadimme neljästään Tuulin, Jarkon ja Saaran kanssa kyselypatteriston opiskelijoille ja suunnittelimme päivän ohjelman. Pohjana käytimme kaikkien meidän ammattiosaamista ja hyödynsimme läpäisyntehostamisen hankkeen materiaaleja”, Marjo Miettinen kertoo.  ”Luetin lomakkeen myös muutamalla opiskelijalla etukäteen, jotta opiskelijan ääni tulisi kuulluksi myös suunnitteluvaiheessa”, Miettinen jatkaa.

Opiskelijat saivat ryhmätöissään pohtia millainen heidän oma opiskelijaryhmänsä on sekä miettiä miten Toivalan yksikössä hommat hoituvat yhdessä henkilökunnan ja opiskelijoiden kesken. Opiskelijat laativat erityisesti yhteistyöhön, hyvinvointiin ja luottamukseen liittyvästä ryhmätyöstä oman taulun, jossa he nostivat esiin onnistumisia ja kehittämiskohteita omasta ryhmästään ja Toivalan yksiköstä.

Ryhmätöiden jälkeen opiskelijat ja henkilökunta osallistuivat yhdessä Toivalan kampusalueen siivoamiseen.  Talkoohengessä puhdistuivat niin työsalit, ulkoalueet kuin ammatti- ja aikuisopiston autotkin. Siivoamisen jälkeen palkittiin parhaan, tässä tapauksessa analyyttisimmän ja rakentavimman ryhmätyön tekijät. Päivän päätteeksi opiskelijat pelasivat elefanttipallo-ottelun opettajia vastaan, jonka opiskelijat voittivat selkeästi.

”Päivä onnistui erittäin hyvin”, Tuuli Pieviläinen toteaa. ”Opiskelijat olivat todella panostaneet ryhmätöihin ja oli ilo huomata, miten tyytyväisiä opiskelijat olivat Toivalan yksikön toimintaan; ryhmätöissä nousi esiin vahva fiilis Toivalan yksikön hyvästä yhteishengestä”, Marjo Miettinen kiteyttää.

Parhaasta ryhmätyöstä palkitut opiskelijat kiittelivät myös päivän antia. ”Opiskelijat olivat tyytyväisiä siitä, että he pääsivät tapaamaan opettajia vähän rennommissa tunnelmissa. Eniten kiitosta sai kuitenkin se, että opiskelijat pääsivät myös keskustelemaan keskenään ja pohtimaan oman yksikkönsä toimintaa. Useat opiskelijat kertoivat, että koulupäivien aikana he eivät ehdi paljoakaan juttelemaan keskenään”, Miettinen kertoo.

Tavoitteena yhteisöllinen päivä toimintamalliksi kaikkiin Savon koulutuskuntayhtymän yksikköihin

Toivalan yhteisöllisen päivän toteuttajat pyrkivät kehittämään onnistunutta tapahtumaa. ”Keräämme palautteen päivästä niin opettajilta kun opiskelijoiltakin. Palautteen pohjalta kehitämme päivän rakennetta ja toimintoja”, Tuuli Pieviläinen kertoo.

”Lopulta laadimme yhteisöllisen päivän toimintamallin, jota on mahdollisuus toteuttaa myös muissa yksiköissä, mikäli kiinnostusta löytyy - yhteisöllisyys on yhteistyötä. Tähän palaamme syksyllä”, Pieviläinen lupaa koko Toivalan tapahtuman suunnittelijoiden yhteisellä suulla.

 

 

Teksti ja kuvat

Toimittaja Tuomas Kylänpää
Yhteiset palvelut, Myynti- ja markkinointipalvelut
Savon koulutuskuntayhtymä
Puh. +358 44 785 8747
tuomas.kylanpaa@sakky.fi

www.sakky.fi