Yrittäjän ammattitutkinnosta yrittäjälle intoa ja luottamusta omaan tekemiseen

Entinen Maaningan Tuovilanlahden kyläkoulu on saanut uuden elämän. Idyllisessä ympäristössä Tuovilanlahden raitilla sykkii 6-henkisen lapsiperheen pyörittämä pieni perheyritys Wanha Tietola. Yrityksen pihapiiristä pääsee luontopolulle, joka päätyy Suomen korkeimman vapaana virtaavan vesiputouksen, Korkeakosken äärelle. Wanhan Tietolan yrittäjäpariskunta Minna ja Matti suorittavat Savon ammattiopistossa yrittäjän ammattitutkintoa ja tekevät parhaillaan koulutuksessa mm. liiketoimintasuunnitelmaa.

Pari vuotta sitten ajatus yrittämisestä lähti. Olin salaa haaveillut pienestä puodista. Viime kesänä tuli siten karavaanarialue ja nyt keväällä avattiin kahvila. Telttailijoillekin löytyy pihasta tilaa ja ohjelmallista toimintaa tarjotaan kumppanien kanssa, kertoo Minna.

Yritys on tarjonnut yhteistyössä ohjelmapalveluyrittäjien kanssa asiakkailleen mm. lumikenkäretkiä ja joogaa. Tarkoituksena on jatkossa tarjota ympärivuotiseen käyttöön majoitusta ja jossain vaiheessa saada kansainvälisiä ryhmiä asiakkaaksi. - Meillä on täällä Tuovilanlahdessa yrittäjäryhmä, joka tähtää kansainväliseen matkailuun, sanoo Matti.

Koko entisen kyläkoulun miljöö on elämyksellinen. Puotiin astuessa saattaa monelta kävijältä päästä huulilta Wau! Puoti lumoaa sisustuksellaan ja tuotteillaan. Pihapiiristä löytyy myös koulumuseo, joka huokuu nostalgiaa. Ainutlaatuinen koulumuseo on koettava paikan päällä.

Jatkuvan haun kautta yrittäjän ammattitutkintoon

Minna ja Matti olivat kumpikin töissä vieraan palveluksessa vielä syksyllä 2018. Vuodenvaihteessa Minna irtisanoutui perhepäivähoitajan työstä. Yrittäminen alkoi kiinnostaa Mattia entistä enemmän ja työmatka Toivalaan tuntui entistä raskaammalta. Kun Matti sai vinkin siskoltaan aikuiskoulutustuen hakemisesta, kypsyi päätös jäädä opintovapaalle vakituisesta lypsyrobottien tuotespesialistin työstä. Matti haki opiskelemaan jatkuvan haun kautta Savon ammattiopistoon yrittäjän ammattitutkintoa.

Matin opiskelu yrittäjän ammattitutkinnossa vaikutti niin mielenkiintoiselta Minnan mielestä, että hänkin innostui pian mukaan. - Ensin Matti aloitti opiskelun, mutta sitten siinä kävi niin että löydettiin molemmat koulun penkillä istumassa, naurahtaa Minna. Riittävä ammattitaito tarvitaan myös EU-investointitukien saamiseksi toimintaan ja se tulee yrittäjän ammattitutkinnon suorittamisen kautta.

Motivaatio ja tsemppi koulutuksesta

Yrittäjän ammattitutkinnosta Matti ja Minna ovat saaneet paljon henkistä pääomaa yrittämiseen. Parasta heidän mielestä on koulutuksesta saatava valtava tiedon määrä ja siitä syntyvät oivallukset. - Ollaan saatu intoa ja luottamusta omaan tekemiseen. Ihan älyttömän paljon ollaan koulutuksesta saatu ammennettua asioita ja ideoita tähän meidän juttuun ja yrittäjyyteen, valottaa Minna. – Oikeastaan motivaatio ja tsemppi on tullut koulutuksesta. Itselläkin usko on välillä horjunut, mutta aina kun on käynyt koulussa, niin sieltä se innostus on taas noussut, jatkaa Matti.

Mattia ei ammatinvaihto ole kaduttanut ainakaan vielä.  - Onhan yrittämisessä vapautensa, vaikka palkkatyössä voi rahan saada helpomminkin. - Älkää koskaan luopuko unelmista, tätä olen sanonut kaikille, liikuttuu Minna. Wanhasta Tietolasta ja sympaattiselta yrittäjäpariskunnalta voit saada jonkin palasen hyvänolon tunnetta mukaasi. Ja ne Minnan itse leipomat kinkku- ja rahkapiirakat ja muut herkut kannattaa maistaa :-)

www.wanhatietola.fi

Yrittäjän ammattitutkinto on käytännönläheinen koulutus

Yrittäjän ammattitutkinnossa opiskelija saa henkilökohtaista ohjausta. Opiskelijaksi voi tulla, jos on yritysidea tai jo toimiva yritys. Opetusta on 4 tuntia kerran kahdessa viikossa.

Usein yrittäjäksi aikovalla on epäilyä omasta yrittäjyydestä. - Me autamme ja innostamme, vakuuttavat yrittäjän ammattitutkinnon tutoropettaja Sirpa Muiniekka ja kouluttaja Pertti Puustinen.

Yrittäjän ammattitutkinnossa kehitetään yrittäjän omaa yritystä ja yrittäjyyttä. Kouluttajat Sirpa ja Pertti antavat pitkän kokemuksen kautta myös hyviä käytännön vinkkejä yrittäjän arkeen. - Jokaisella opiskelijalla on oma polkunsa, jota voimme vahvistaa. Katsomme yhdessä opiskelijan kanssa, mitä asioita hänen tarvitsee yrittäjyydessä vahvistaa. Vaikeita hetkiä varmasti tulee yrittäjälle, mutta niitä tulee kaikissa töissä.

Koulutukseen on jatkuva haku ja koulutusaika voi vaihdella joustavasti puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen. Jo toimivalla yrittäjällä on hyvä mahdollisuus suorittaa maksuttomasti tutkinto yrittäjän oppisopimuksella.  Katso lisää ja hae www.sakky.fi/yrat