Työssäoppiminen

Savon ammatti- ja aikuisopiston työssäoppimista, työelämäpalveluja, opettajien työelämäjaksoja, työpaikkaohjaajakoulutuksia ja kumppanuustoimintaa kehitetään jatkuvasti ja ne tukevat oppilaitoksen ja elinkeinoelämän välistä tiivistä yhteistyötä. Oppilaitoksen kautta on mahdollista saada yrityksiin ja työyhteisöihin työssäoppijoita. Yritysten henkilökunta voi puolestaan suorittaa tutkintoja ja tutkinnon osia näyttämällä ammattitaitonsa käytännön työtehtävissä (tutkinnon suorittaminen näyttötutkintoina).

Työssäoppimisessa voidaan suorittaa osa tutkinnosta työpaikalla. Työpaikalla tapahtuva koulutus järjestetään pääsääntöisesti siten, että opiskelija ei ole työsopimussuhteessa työnantajaan (poikkeuksena oppisopimuskoulutus). Opiskelijalle ei makseta palkkaa ellei työsuhteesta ole erikseen sovittu. Mikäli opiskelijan ja työantajan välille tehdään työsopimus, siirtyy opiskelija työnantajan tapaturmavakuutuksen piiriin.

Työpaikalla tapahtuu -hankkeessa kehitetään yhteistyössä alueen elinkeinoelämän, opiskelijoiden ja ammatillisen koulutuksen kanssa kokonaisvaltainen työpaikalla tapahtuvan oppimisen toimintamalli. Tavoitteena on, että Savon ammatti- ja aikuisopistossa vuonna 2017 alkavissa ammatillisissa perustutkinnoissa puolet opiskelijan oppimisesta tapahtuu työpaikoilla. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR).

Katso lisää työpaikalla tapahtuu  -hankkeen sivut